Suomi jäi ilman mitalia − Ruotsi parhaimmillaan toisessa erässä

MAAJOUKKUE / Raportti
Samuel Fagemo iski tässä Ruotsin toisen maalin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Suomelle toinen erä oli ottelun ehdottomasti heikoin, ja näin Ruotsi käänsi tappioaseman johdoksi. Kummassakaan Ruotsin maaleissa Justus Annunen ei ollut terävimmillään, ja varsinkin voitto-osumaksi jäänyt maali meni selvästi maalivahdin piikkiin.

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun aktiivisesti, ja jo avausminuuteilla molempiin kenttäpäätyihin nähtiin maalitilanteita. Ruotsi sai ottelun ensimmäisen ylivoiman kolmen minuutin jälkeen, mutta suurta hätää ei Nuorilla Leijonilla sen aikana ollut.

Kahdeksan ja puolen minuutin kohdalla kiekko oli ensimmäisen kerran Hugo Alnefeltin selän takana. Kim Nousiainen esitti hienon nousun ja käänsi maalille. Kiekko kimposi Patrik Puistolan jalan kautta sisään. Osumaa tarkastettiin videolta, mutta potkuliikettä ei Puistolalla ollut, joten peli jatkui keskialoituksella.

Suomi pääsi perään ylivoimalle, mutta se katkesi ennenaikaisesti Nousiaisen rangaistukseen. Ruotsi onnistui oman ylivoimansa aikana, kun Rasmus Sandin ampui b-pisteen tuntumasta tarkan rannelaukauksen Suomen maaliin.

Erätauolle lähdettiin kuitenkin Suomen johdossa. Nils Höglander antoi poikittaissyötön omalla siniviivalla, ja Matias Maccelli katkaisi sen. Suomalaishyökkääjä karkasi yksinään maalintekoon.

Toisessa erässä ottelu rauhoittui hieman, mutta joukkueet olivat edelleen aktiivisia. Ruotsi oli kuitenkin pelillisesti huomattavasti järkevämpi ja se tulikin tasoihin nopeasta hyökkäyksestä, kun Samuel Fagemo iski Höglanderin laukauksen paluukiekon ohi Annusen.

Lisää seurasi hetki myöhemmin, ja tällä kertaa Annunen voi ottaa maalin täysin piikkiinsä. Linus Öberg laukoi lähes nollakulmasta "sinnepäin", ja kiekko meni Annusen kautta maaliin.

Ville Heinola esitti erässä myös vaarallisen jalkakampin selviten kuitenkin kaksiminuuttisella. Kaikkiaan erässä jaettiin kaksi rangaistusta molemmille joukkueille, mutta ylivoimaosumia ei nähty.

Kolmanteen erään Suomi sai huonon alun, sillä Maccelli otti ensin koukkaamisjäähyn, ja 45 sekuntia myöhemmin kentällä oli liikaa suomalaispelaajia.

Suomi paransi otettaan hieman, mutta hyvissäkin maalipaikoissa laukaukset olivat huonoja. Esimerkiksi Ville Petmanin tilanteessa Hugo Alnefelt makasi jo jäässä, mutta Petman ei onnistunut nostamaan kiekkoa.

Petman oli myös osana kyseenalaista tilannetta, kun hän oli menossa taklaamaan Sandinia. Ruotsalaispuolustaja nosti vastataklauksessaan kädet kohti Petmanin päätä.

Suomi yritti viime hetkillä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta maaleja ei syntynyt. Alnefelt nappasi komeimman torjuntansa kuusi sekuntia ennen loppua ottamalla Lassi Thomsonin laukauksen räpyläänsä.

Suomen parhaana palkittiin kovasti läpi pelin yrittänyt Sampo Ranta. Ruotsin vastaavan tunnustuksen sai toisen maalin iskenyt Fagemo.

Ruotsille mitali oli kaikkiaan 19. nuorten MM-kisoissa. Pronsseja on kertynyt nyt kuusi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle