Nuoret Leijonat taipui jatkoajalla – Ruotsin Höglander teki ilmaveivimaalin

MAAJOUKKUE / Raportti
Justus Annunen pelasi Suomen maalilla tappiosta huolimatta vahvan ottelun.
Kuva © Saimi Airaksinen

Ruotsi ei ole viime vuosina juuri U20-kisojen alkulohkojen otteluita hävinnyt, sillä ennen Tapaninpäivän ottelua sillä oli allaan 48 peräkkäistä voittoa. Altavastaaja-asemastaan huolimatta Suomi lähti otteluun ennakkoluulottomasti ja teki ottelun ensimmäisen maalin ensimmäisen erän lopulla, kun Patrik Puistola sai kiekon pitkän pyörityksen jälkeen maaliin.

Ruotsin toi 1–1-tasoihin toisen erän alussa Nils Höglander, joka kaivoi esille näyttävän kikan ja taikoi kiekon ilmaveivillä verkkoon ohi leijonavahti Justus Annusen. Suomi meni uudelleen johtoon, kun Kristian Tanus sai kiekon maaliin toisen erän loppupuoliskolla, mutta Ruotsi tasoitti pelin Samuel Fagemon maalilla, kun ottelua oli pelaamatta viitisen minuuttia.

Ottelun voittajan ratkeamista jouduttiin odottamaan jatkoajan viimeisille sekunneille asti. Alexander Holtz ratkaisi ottelun ajassa 64:55 Lassi Thomsonin estämisestä saaman jäähyn aikana.

Nuoria lupauksia molemmissa joukkueissa

Suomen maalilla Justus Annunen oli kaiken kaikkiaan vahva läpi ottelun, vaikka hän pudottelikin jonkin verran kiekkoja eteensä. Suomen puolustus oli tilanteissa hereillä ja siivosi irtokiekot yleensä nopeasti talteen.

Myös Ruotsin maalivahti Hugo Alnefelt oli maalillaan vakuuttava ja esitti näyttäviäkin torjuntoja. Hän muun muassa torjui kiekon kolmannessa erässä ilmasta luistimellaan ollessaan maalinsa edessä pitkällään. Näyttävää pelaamista Ruotsin joukkueessa esitteli myös ilmaveivimaalin tehnyt Höglander, joka pääsi ottelun aikana kokeilemaan muitakin kikkojaan.

Suomen joukkueesta erottuivat maalivahdin lisäksi hyökkääjät tehot 1+1 tehnyt Patrik Puistola sekä ykkössentteri Rasmus Kupari, joka joutui jättämään otelun kesken kolmannen erän puolivälissä. Hän sai tällin jalkaansa ja hänet jouduttiin taluttamaan ulos kaukalosta.

Nopeaa ja arvaamatonta kiekkoa

Kaiken kaikkiaan Suomen ja Ruotsin välinen ottelu oli totutun viihdyttävää nuorta jääkiekkoa. Molemmat joukkueet tekivät erityisesti puolustuspäässä paljon virheitä, joista on helppo syyttä pelaajien kokemattomuutta. Toisaalta hyökkäyspäässä molempien joukkueiden pelaajat uskalsivat kokeilla paljon luovempia ratkaisuja kuin mitä miesten peleissä on totuttu näkemään. Ottelussa nähtiin myös kovia taklauksia ja niistä aiheutuneita ilmalentoja, epäonnistuneita läpiajoja sekä loukkaantumisvaaratilanteita, kun esimerkiksi Santeri Hatakka sai kiekosta kasvoihinsa. Hän onneksi välttyi pahemmalta loukkaantumiselta.

Vaikka ottelu vaikutti monilta osin tasaväkiseltä, Ruotsi oli monella mittarilla joukkueista vahvempi. Se esimerkiksi vei laukaukset nimiinsä lukemin 43–21. Erityisesti kolmannessa erässä Suomi oli heikoilla, ja Ruotsi olisi voinut voittaa erän selkeämminkin kuin yhdellä maalilla.

Kaiken kaikkiaan ottelussa tarjoiltiin nopeaa ja arvaamatonta jääkiekkoa, jossa kummankin joukkueen peli aaltoili ja tilanteita syntyi molempiin päihin. Kumpikaan joukkue ei kyennyt pelaamaan ehjää 60-minuuttista, mutta Ruotsi otti ansaitun 49. peräkkäisen alkulohovoittonsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle