Suomi ei päässyt kunnolla edes maalipaikoille − Rifalkille nollapeli 14 torjunnalla

MAAJOUKKUE / Raportti
Harri Säterin piikkiin tappiota ei voi laittaa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Ruotsi vei kotiturnauksensa toisen sijan voittamalla Suomen päätösottelussa 3-0. Suomen hyökkäyspeli oli ottelussa varsin vaatimatonta, ja maalivahti Christoffer Rifalk sai nollapelinsä melko helpolla.

Suomi ei noussut kunnolla taistelemaan voitosta Ruotsia vastaan. Aikaisemmissa turnauksen otteluissa Leijonien peli oli ollut nousujohteinen, mutta tällä kertaa samaa trendiä ei ollut.

Parasta osaamista Suomelta tarjosi Miro Aaltosen johtama ketju, jossa laidoilla pelasivat Teemu Turunen ja Markus Nurmi. Ketju loi parhaat Suomen maalipaikat, mutta onnistumisia ei heillekään suotu.

− Ei saatu parasta irti, heikkoja hetkiä tuli liikaa. Pelirohkeus puuttui, meni liikaa näpertelyksi, päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi TV Viiden haastattelussa.

Ensimmäinen erä oli kauttaaltaan varovainen, ja yhteensä 11 laukausta maalia kohti kertoo paljon sen kulusta. Erän aikana ei nähty maaleja. Ruotsi osui kertaalleen maalirautoihin, ja Leijonien paras paikka avautui Aaltoselle Nurmen syötöstä.

Ruotsi avasi maalihanat toisessa erässä kuden minuutin jälkeen, kun Max Friberg nousi näyttävästi ja laukoi kiekon ohi Harri Säterin. Jatkoa seurasi vielä ennen erän puoliväliä Jesper Sellgrenin onnistuessa.

Turunen yritti vahvasti kavennusosumaa, mutta vahvasti pelannut Tre Kronorin maalivahti Christoffer Rifalk torjui. Epäonnistuminen näkyi Turusen elkeissä mailan paiskomisena vihellyksen jälkeen.

Päätöserässä Ruotsi teki heti alkuun kolmannen maalin erikoisten pomppujen kautta. Maali merkittiin toistamiseen Fribergille.

Suomen joukkueesta Juuso Vainio loukkaantui toisessa erässä ja poistui koppiin olkapäätään pidelleen. Todennäköisesti loukkaantuminen sattui hänen yrittäessään kamppailla Fribergiä vastaan ennen ruotsalaisen tekemää avausmaalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle