Venäjä suli dramaattisesti MM-finaalin päätöserässä − Kanadan kapteeni jälleen monessa mukana

MAAJOUKKUE / Raportti
MM-finaali oli kovan kamppailupelin täyttämä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Joukkueet kohtasivat tämän turnauksen alkulohkovaiheessa, kun vaahteralehtipaidat jäivät ilman mahdollisuuksia 0−6-tappioon päättyneessä ottelussa. Tuosta ottelusta omaa jännitettä tähän finaaliin toi myös Kanadan kapteenin Barrett Haytonin tempaus, kun hän ei ottelun jälkeisessä seremoniassa ottanut kypärää pois päästään. Hayton jätti välierän Suomea vastaan kesken vaivan takia, mutta pystyi pelaamaan loppuottelussa.

Yksi loppuottelun pääsäännöistä olikin se, että missä tapahtui, siellä oli myös Hayton. Kanadalaiskapteeni pelasi koko ajan sääntöjen rajamailla ottaen ja hankkien jäähyjä. Näkyvin suoritus oli kuitenkin tasoitusmaalin iskeminen päätöserässä.

Venäjä johti ottelua päätöserässä jo 3−1-lukemin, mutta trillerimäiseen ottelun luonteeseen sopien Kanada kipusi ottelussa tasoihin ja ohi. Kanadan mestaruusmaalista vastasi Akil Thomas.

Tämän loppuottelun jännitteitä vahtivat suomalaiset päätuomarit, Lassi Heikinen ja Kristian Vikman. Runsas kamppailupelaaminen teki heidän illastaan työntäyteisen. Jämäkästi ja linjanmukaisesti viheltänyt kaksikko pääsi illan aikana kanadalaisyleisön hampaisiin, mutta suoritui puhteestaan mallikkaasti. Iltaan mahtui kaksi videolta tarkisteltua maalia sekä 14 kahden minuutin rangaistusta.

Kanadan jäähyt sotkivat peliä

Molempien joukkueiden vahvuudet iskivät silmille heti ottelun alussa, kun Kanada pyrki ajamaan päättäväisesti kohti maalia ja Venäjä rullasi vahvalla päätypelillään.

Molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia murtaa vastustajan keskustan puolustamista, eikä siinä onnistuttu erikoistilanteillakaan, jotka olivat avauserässä suuressa roolissa. Surutta mailaa käyttäneet kanadalaiset istuivat jäähyllä neljästi, Venäjä kertaalleen.

Toinen erä jatkui samanlaisilla askelmerkeillä kuin avauserä: tasakentällisin Kanada oli niskan päällä vahvalla kiekollisella pelillä. Venäjä sai vastahyökkäyksistä omat paikkansa, mutta Kanadan maalivahti Joel Hofer otti tärkeintä torjuntoja.

Ottelun puolenvälin tienoilla suomalaistuomarit ottivat jämäkällä otteellaan suuren roolin, kun ensin kaksikko lähetti jäähyä kalastelleen Haytonin itse rangaistusaitioon ja muutamaa minuuttia myöhemmin venäläiset Daniil Žuravljov ja Dmitri Voronkov lähtivät samanaikaisille kaksiminuuttisille.

Molemmat erikoistilanteet tuottivat maalin: ensin Nikita Aleksandrov vei Venäjän johtoon, mutta Dylan Cozens palautti ottelun tasatilanteeseen.

Rangaistuksien jälkeen Kanadan tasapaino puolustussuuntaan alkoi järkkyä ja Venäjä pääsi laadukkaalla syöttöpelillä ottamaan pelin haltuunsa. Erätauolle mentiinkin venäläisjohdossa, kun Grigori Denisenko pääsi irtokiekosta lyömään taululle lukemat 2−1.

Kanada tuli rinnalle ja ohi

Nuorten MM-finaalin päätöserälle nuotin määräsi Jegor Zamula, jonka hölmö jäähy päästi Kanadan ylivoimalle erän alkuun. Heti jäähyn päätyttyä oli Amir Miftahovin vuoro astua valokeilaan torjutulla läpiajolla.

Kun Venäjä oli karannut ottelussa 3−1-johtoon Maksim Sorkinin maalilla, venäläiskannattajat olivat valmiita mestaruusjuhliin. Vain kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin Connor McMichaelin ja Haytonin osumilla Kanada oli kuitenkin kivunnut jälleen tasatilanteeseen.

Tämä entisestään lisäsi kanadalaisten hyökkäysintoa ja painopiste pysyi Venäjän puolustusalueella. Venäläisten ylläpitämä kamppailuvalmius ja intensiteetti hiipuivat tasoitusosuman jälkeen selvästi, ja Akil Thomas pääsi kuin varkain viemään Kanadan johtoasemaan.

Ottelun loppuhetkillä Venäjä pääsi vielä ylivoimalle ja haki tasoitusosumaa ilman maalivahtia. Venäjä kuitenkin mokasi mahdollisuutensa ottamalla itse kaksi rangaistusta ja näin Kanada juhli maailmanmestaruutta.

Mestaruus oli Kanadan kahdeksas tällä vuosituhannella. Peräti viidesti Kanada on kaatanut loppuottelussa juuri Venäjän. 

» Lähetä palautetta toimitukselle