Tehoton Leijonat pettyi puolivälierässä Kanadaa vastaan

MAAJOUKKUE / Raportti
Jack Quinn vastaanotti onnitteluja joukkuekavereiltaan vietyään Kanadan 1–0-johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen

Tampereella pelatussa toisessa puolivälierässä vastakkain asettuivat Suomi ja Kanada. Kolmissa edellisissä MM-kisoissa finaalissa toisensa kohdanneet maat pelasivat nyt viidettä kertaa vastakkain puolivälierävaiheessa.

Joukkueiden edellinen puolivälieräkohtaaminen keväällä 2014 oli päättynyt Suomen voittoon maalein 3–2.

Kanada päätti Suomen MM-turnauksen maalein 4–1 ja eteni välieriin. Ottelua hallinnut Suomi tuskaili maalinteon kanssa, kun taas Kanada oli omissa paikoissaan tehokas.

Kamppailun avainhahmo oli Samuel Montembeault, joka kirjasi Kanadan maalilla yhteensä 27 torjuntaa.

Suomi hallitsi, mutta vain Kanada onnistui maalinteossa

Suomen ja Kanadan välinen puolivälierä alkoi odotetun vauhdikkaasti. Suomi oli avauserässä kuskin paikalla halliten kenttätapahtumia.

Leijonien hallinnasta huolimatta erän ainoasta maalista vastasi Kanada. Jack Quinn vei jäänuoliaisella vaahteralehtipaidat 1–0-johtoon.

Toinen erä noudatteli pitkälti avauserän kaavaa. Suomi jatkoi pelin päällä, mutta maalia se ei yrityksistä huolimatta onnistunut iskemään.

Sen sijaan Kanada karkasi jo kahden maalin karkumatkalle. Samuel Blais laukoi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi kiekon tarkasti yläkulmaan ohi Emil Larmin.

Suomen erän parhaat paikat tarjoutuivat läpiajoon päässeelle Kaapo Kakolle sekä kaksi vastaan yksi -tilanteesta vapaasti laukomaan päässeelle Kasperi Kapaselle. Kumpikaan hyökkääjä ei kuitenkaan kyennyt yllättämään kanadalaisten maalilla hyvin torjunutta Montembeaultia.

Kanada pudotti Suomen mitalipeleistä

Ottelun päätöserä alkoi Suomen kannalta huonoimmalla mahdollisella tavalla, kun Michael Carcone lisäsi Kanadan johdoksi 3–0. Kurinalaisesti läpi ottelun puolustanut Kanada piti rivinsä tiiviinä, eikä Suomi saanut kunnollista loppukiriä aikaiseksi.

Päätöserään tehdyt hyökkäysketjujen muutokset olivat laiha lohtu, vaikka Teemu Hartikainen onnistui yllättämään Montembeaultin Suomen pelatessa ilman maalivahtia. Tyler Toffoli sinetöi loppulukemat 4–1 tyhjään maaliin.

Tappio tiesi Leijonille MM-turnauksen päättymistä. Suomen kukistanut Kanada saa välierissä vastaansa Latvian, joka yllätti omassa ottelussaan Ruotsin. Välierät pelataan lauantaina kello 14.20 ja 18.20.

» Lähetä palautetta toimitukselle