Kanada rokotti Saksan virheistä ja palasi jälleen valtaistuimelleen maailmanmestariksi

MAAJOUKKUE / Raportti
Kanada palasi valtaistuimelleen – maailmanmestariksi.
Kuva © Aleksi Koskinen

Kanada voitti Saksan miesten MM-kisojen loppuottelussa ja voitti historiansa 28:nnen maailmanmestaruutensa. Tampereen Nokia-areenalla pelattu loppuottelu päättyi lukemin 5–2. Maailmanmestaruuden ratkaisseen maalin iski Samuel Blais, ajassa 44.51.

Saksa iski ensin ja herätti Kanadan

Saksa viittasi kintaalla altavastaajan asemalle heti ottelun alussa saaden vahvan hyökkäyspelin pyörimään Kanadan alueelle. Ottelun avausmaali syntyi kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun Saksan tähtipuolustaja Moritz Seider latasi upean pystysyötön vapauttaen John-Jason Peterkan ajamaan maalille, joka latasi terävän laukauksen verkkoon Kanada-vahti Samuel Montembeaultin kainalosta.

Kanadan valmentaja André Tourigny näki kesken joukkueensa vaihtorumban aikana vapaaksi lipuneen Peterkan olleen paitsiossa ja haastoi tilanteen, mutta tuomio pysyi videotarkastuksen jälkeen voimassa ja Kanada maksoi epäonnistuneesta haastosta rangaistuksella.

Saksan maali odotetusti herätti Kanadan, joka vyöryi vaarallisesti Saksan alueelle kerta toisensa jälkeen. Kanada kampesikin itsensä tasalukemiin Samuel Blaisin maalilla, jota edelsi upea syöttökuvio Peyton Krebsin ja Jake Neighboursin kautta. Enempää maaleja tasainen kahden suunnan taisteluvoittoinen erä ei tarjonnut, ja joukkueet suuntasivat pukusuojiin tasalukemissa. Saksa vei laukaustilaston nimiinsä lukemin 12-7.

Saksan ote lipsui johtomaalista huolimatta

Saksa sai mahdollisuuden siirtyä johtoon heti toisen erän alkuminuuteilla Justin Barronin lähdettyä istumaan kampitusrangaisusta. Saksan ylivoima oli jokseenkin kuivaa, eikä tulosta nähty ylivoiman aikana. Ottelu jatkui toisessa erässä siitä, mihin se ensimmäisessä jäi, ja merkittäviä maalipaikkoja saatiin odottaa pitkään.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla nähtiin kaksi erinomaista maalipaikkaa, kun ensin finaalipaikan Saksalle ratkaissut Frederik Tiffels löysi Dominik Kahunin takatolpalta. Kahunin laukaus kuitenkin pysähtyi Montembeaultiin.

Tilanteesta syntyneessä vastahyökkäyksessä Kanadan avausmaalin alustaneet Neighbouts ja Krebs pääsivät kumpikin yrittämään maalia. Saksan maalilla torjuva Mathias Niederberger kuitenkin pysäytti yritykset.

Pian tästä tilannesarjasta kiekko päätyi Seiderin kautta Maximilian Kastnerin alustamana Daniel Fischbuchille, joka latasi kiekon suoraan syötöstä ohi Montembeaultin vieden Saksan toistamiseen johtoon ottelussa.

Johto ei kuitenkaan kestänyt kuin neljä minuuttia, kun Kanada rokotti Saksaa ylivoimalla Maksymilian Szuberin oltua rangaistusaitiossa kärsimässä koukkaamisrangaistusta. Krebs löysi Saksan alivoimaneliön keskellä seisseen Lawson Crousen, joka ohjasi Krebsin syötön suoraan verkkoon. Saksan otteissa oli nähtävissä epävarmuutta maalien jälkeen, mutta erätaukosummeri pelasti saksalaiset uudelta takaiskulta. Kanada laukoi erässä kahdesti enemmän, lukemin 9–7.

Kanada hyödynti virheet ja marssi mestaruuteen

Erätauko ei Saksan otteisiin lisää varmuutta tuonut, ja Kanada rokotti kolmannen kerran kiekon pyörittyä saksalaisten maalin edessä. Szuberin huono purku päätyi Cody Glassin kiekonriiston kautta takaisin Saksan maalille, jossa Szuber ei saanut kiekkoa haltuunsa, ja takaa tilanteeseen tullut Blais pyyhkäisi kiekon rystyltä maaliin. Maali oli Blaisille loppuottelun toinen ja turnauksen kuudes.

Ensimmäinen naula Saksan arkkuun naulattiin, kun ottelua oli jäljellä kahdeksan minuuttia. Saksa pelasi loistavasti kiekon jättösyötöllä vaihdosta tulleelle Marcel Noebelsille, joka kuitenkin menetti kiekon laukoessaan. Kanadan kapteeni Tyler Toffoli riisti kiekon ja karkasi ylivoimahyökkäykseen viimeistellen itse maalin Niederbergerin längistä.

Maali katkaisi Saksan selkärangan, ja se joutui hakemaan kavennusta ilman maalivahtia. Lopullinen niitti mestaruuden ratkeamiselle nähtiin, kun Seider käytti kiekon hyökkäysalueen ulkopuolella. Scott Laughton keräsi vartioimattomaksi jääneen kiekon ja löi sen tyhjään maaliin aloittaen Kanadan juhlat.

Lujasti läpi turnauksen taistelleelle Saksalle MM-hopea oli historiansa kolmas. Edellisen kerran mitalia Saksassa juhlittiin vuonna 1953, joten turnaus oli kaikin puolin iso voitto maalle. Maailmanmestaruus on Kanadalle sen historian 28:s, ja toinen neljän vuoden finaaliputken aikana. Kapteeni Toffolia lukuunottamatta kukaan Kanadan joukkueesta ei ole voittanut maailmanmestaruutta aiemmin.

Juttua muokattu 28.5.2023 klo 23:55: Jutun pääkuva vaihdettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle