Kanada ja Yhdysvallat tuovat NHL-tempon isoon kaukaloon

MAAJOUKKUE / Ennakko
Odotettavissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Kosicen viimeisessä lohko-ottelussa kohtaavat jääkiekon suurmaat Kanada ja Yhdysvallat. Vaahterapaidat odottavat innolla alkusarjan viimeistä näytöstä.

Hyvään kemiaan Jonathan Marchessaultin kanssa päässyt Mark Stone ei arkaile tuttujenkaan kilpakumppanien kanssa.

− Yhdysvallat on yksi turnauksen parhaimpia joukkueita ja kamppailusta tulee hyvä testi. Heillä on kosolti taitoa ja tiedämme kaikki heidän pelaajat. Meidän täytyy olla valmiita,

− Tulee olemaan enemmän pohjoisamerikkalainen ottelu, kun kumpikin meistä pelaa omalla tavalla. Tai ainakin olemme tottuneet pelaamaan niin. Tiedossa jännittävä ilta, Stone tuumi.

Samanlaisella linjalla oli myös Stonen uudehko seuratoveri.

− Se tuo heille vähän etulyöntiasemaa, kun saavat levätä pidempään, mutta ei se ole ratkaiseva tekijä. Kun olemme jäällä, jää ja ilmapiiri on kaikille, linjasi Marchessault ja kertoi odotuksiaan ottelusta,

− Luvassa kiihkeä ja nopeatempoinen ottelu. Kunhan olemme varovaisia kiekonkäsittelyn kanssa, eikä tule paljoa vastahyökkäyksiä, niin uskon pärjäävämme.

Buffalo Sabresin hyökkääjä Sam Reinhart pääsi maalien makuun Tanskaa vastaan ja odottaakin innolla alkulohkon päätöstaistoa. 

− Tulemme nauttimaan haasteesta. Kumpikin joukkue on pelannut vahvasti heikomman alun jälkeen. On hienoa tulla tänne ja saada se pudotuspelien mentaliteetti itsellesi kauden jälkeen. Ehdottomasti tykkään isosta jäästä. Joukkueena totumme siihen koko ajan enemmän.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kanada kiristää tahtia jatkopelien lähestyessä
4 5
2 3