Tyttöleijonat ei toipunut välieräpettymyksestä − Yhdysvallat voitti pronssia selvin numeroin

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Tyttöjen MM-kisojen päätöspäivän ensimmäinen peli oli pronssiottelu Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Edellisillan jatkoaikatappio välierässä oli Suomelle raskas fyysisesti ja henkisesti, joka näkyi vain 15 tuntia myöhemmin pelatussa pronssiottelussa. Yhdysvaltojen rutiinisuoritus riitti selvään 5−0-voittoon, joka pokkasi historiansa ensimmäisen pronssi kahdeksan kullan ja kuuden hopean seuraksi.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Eveliina Kitula oli hymyssä suin juuri ennen ottelun alkua.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ellah Hause toimitti kiekkoa maalille. Suomi sinnitteli pitkään tasatilanteessa, vaikka peli olikin Yhdysvaltojen hallussa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Joy Dunne vei vihdoin joukkueensa johtoon 17 minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Noin viisi sekuntia edellisestä Samantha Taberilla oli mahdollisuus tuplata joukkueensa johdon, mutta Kerttu Kuja-Halkola venyi kilpitorjuntaan.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Neea Pelkoselle aukesi kuin varkain mahdollisuus tasoittaa peli.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kuin ihmeen kaupalla kiekko ei päätynyt maaliin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Bianca Kanerva käytti mailaansa selänrapsuttimena.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Julia Schalin oli jälleen pirteällä pelipäällä. Välillä oli vähän liikaakin innokkuutta mukana, kun kiekko ei tarttunut mukaan.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Taber karkasi läpiajoon suoraan jäähyaitiosta ja ujutti kiekon ohi Kuja-Halkolan.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Yhdysvaltojen maali oli kuin noiduttu.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kuja-Halkola ja Cassandra Hall pääsivät tekemään lähempää tuttavuutta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Alexandra Lalonde tykitti Yhdysvallat jo neljän maalin karkumatkalle.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Sofia Kari kävi juttutuokiolla vastustajan maalilla.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Schalin pääsi alivoimalla läpiajoon, mutta 23 kertaa kiekon tielle ehtinyt Annelies Bergmann koppasi rystynoston hanskaansa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Anabella Fanale viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Bergmann ja Layla Hemp tuulettivat nollapeliä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tyttöleijonat jäi turnauksessa neljänneksi.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Pauliina Salonen valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi. Yhdysvaltojen parhaana palkittiin Ava Lindsay.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tunteet olivat pinnassa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Vaikka välierätappio oli Yhdysvalloille valtaisa pettymys, osasi joukkue ottaa ilon irti pronssista.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Pronssinen yhteiskuva.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös