Saksa juhli finaalipaikkaa – Yhdysvalloille karvas jatkoaikatappio
MM-kisojen toisessa välierässä Saksa nousi Yhdysvalloille vastaan kahdesti tappioasemasta tasoihin ja nappasi lopulta Frederik Tiffelsin jatkoaikaosumalla finaalipaikan lukemin 3–4 (JA). Palaa näiden kuvien myötä ottelun tapahtumiin.

Yhdysvallat aloitti ottelun melkoisella vyörytyksellä.

Rocco Grimaldi iski neljän minuutin kohdalla lukemiksi jo 2–0.

Saksa toipui takaiskuista nopeasti ja painoi peliä Yhdysvallat päätyyn.

Saksa iski avauserässä kahdesti ja erätauolle siirryttiin lukemissa 2–2.

Yhdysvaltojen toisen erän ensimmäiset juhlinnat osoittautuivat lopulta turhiksi, sillä osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

Toisella kerralla juhlinnat johtivat tilastomerkintöihin ja toiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 3–2.

Saksa haki aktiivisesti tasoitusosumaa.

Saksalaisten riemuksi Marcel Noebels tasoitti ottelun reilu minuutti ennen loppua.

Harold Kreis ja Pekka Kangasalusta laativat ennen jatkoajan alkua voittoisan suunnitelman.

Jatkoajalla Marcel Tiffels nousi laidasta ja laukoi.

Kiekko yläkulmaan.

Ja sitten olikin jo juhlan aika.

Saksalaiset ottivat ilon irti finaalipaikasta.

Huolto ja valmennus saivat osansa riemunhetkistä.

Pitkään juhlaan ei kuitenkaan ole aihetta, sillä MM-finaali pelataan sunnuntai-iltana klo 20:20 alkaen.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK kaatoi Jukurit trillerimäisessä ottelussa
LIIGA | 27.9.2023 22:30
Jokerit palasi voitokkaasti Helsingin Jäähalliin
MESTIS | 27.9.2023 7:00
Lukko sysäsi Kärpät sarjajumboksi – tehokas ylivoimapeli raumalaisten voiton takeena
LIIGA | 25.9.2023 7:45
- 1 / 1287
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Paluu tulevaisuuteen
MESTIS | 26.9.2023 18:18
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Kolumni
Kisakolumni: Saksan joukkue sai suomalaiskatsojilta kovaäänisemmän tuen kuin Leijonat
MAAJOUKKUE | 13.5.2023 8:47
Artikkeli
MM-kisat A-lohko: Leijonat lähtee ennakkosuosikkina metsästämään jatkopaikkaa Tampereella
MAAJOUKKUE | 12.5.2023 7:30
Haastattelu
André Tourigny kehui Kanadan johtajuutta − Harold Kreis korosti saksalaisen kiekon muuttunutta asennetta
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 8:09
Haastattelu
Moritz Seider ja JJ Peterka olivat ylpeitä Saksan saavutuksesta − "Tulemme pärjäämään"
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 7:00