Kisat käyntiin A-lohkon osalta − Sveitsi ei antanut Kazakstanin yllättää

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Suomen lohkon avausottelussa Sveitsi-Kazakstan ei nähty yllätystä, kun Sveitsi otti kolme pistettä numeroin 5−3. Kazakstan taisteli pisteistä tosissaan ja ottelu olikin tasan vielä kahden erän jälkeen. Kolmannen erän kaksi maalia kuitenkin takasi Sveitsille voiton.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Trinecissä pelattava A-lohko alkoi Kazakstanin ja Sveitsin mittelöllä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Sveitsi siirtyi ottelun alussa johtoon, mutta Maxim Musorov tasoitti ottelun läpiajosta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Sveitsi haki johtomaalia hanakasti, mutta tässä tilanteessa kiekko ei maaliin päätynyt.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Konstantin Bondarenko komennettiin jäähyboksiin, syynä kiinnipitäminen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Sveitsi siirtyi ylivoimalla johtoon Jeremi Gerberin maalilla.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Peli oli paikka paikoin lennokasta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Sinnikäs Kazakstan tuli jälleen tasoihin toisen erän alkupuolella.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Sveitsin kolmas maali kimposi Vladislav Nurekin kautta onnekkaasti sisään.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ottelua oli seuraamassa lähes 1400 silmäparia.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Joel Salzgeber valmiina aloitukseen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tim Berni toimii turnauksessa Sveitsin kapteenina.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kisamaskotilla oli fiilis ylimmillään.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kolmannen erän kaksi maalia takasi Sveitsille voiton.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ottelun toisena päätuomarina toimi suomalainen Kristian Vikman.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kazakstanin vaihtopenkki seurasi, kun Vladimir Shlychkov yritti kaventaa ottelua.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kavennus ja tasoitus jäi näkemättä, joten loppunumerot kirjattiin Sveitsille 5−3.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös