Naisleijonat luisteli Sveitsiltä jalat alta
Naisten EHT-turnauksen toisessa ottelussa pirteästi pelannut Suomi kaatoi Sveitsin selvin 4−0-lukemin. Naisleijonien ykkösnimeksi nousi tehot 0+3 tililleen kirjauttanut Sanni Rantala.

Suomen ja Sveitsin kohtaaminen alkoi pirteästi.

Erän edetessä Naisleijonat otti aloitteen itselleen.

Hyviä tekopaikkoja syntyi, mutta vedot viuhuivat niukasti ohi maalin.

Sveitsilläkin oli ylivoimalla omat tilaisuutensa.

Useista hyvistä tekopaikoista huolimatta maali jäi avauserässä tekemättä.

Hetkittäin punapaitojenkin meno näytti varsin lennokkaalta.

Emilia Kyrkkö pysäytti varmoin ottein sveitsiläisten harvat laukaukset.

Suomi otti kenttätapahtumat täysin haltuunsa toisen erän aikana.

Viivi Vainikka vei Naisleijonat näyttävällä suorituksella 2−0-johtoon.

Emilia Vesan tuuletellessa 3−0-maalia oli ottelu käytännössä selvä.

Sanni Rantala keräsi syöttöpisteet kolmeen ensimmäiseen osumaan.

Päätöserä eteni suomalaiskomennossa.

Sofianna Sundelin kaunisteli lukemia iskemällä päätöserässä Naisleijonien neljännen osuman.

Loppusummerin soitua Emilia Kyrkkö pääsi tuulettamaan nollapeliä.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Julia Liikala johti orkesteria, kun Naisleijonat kaatoi Sveitsin
MAAJOUKKUE | 6.2.2025 20:43
Uutinen
Tähtipelaajat johdattivat Naisleijonat voittoon Sveitsistä − debytanttimaalivahdille nollapeli
MAAJOUKKUE | 6.11.2024 17:05
Uutinen
Huippumaat uuteen sopimukseen naisten Euro Hockey Tourista − pohjoisamerikkalaiset mukana Suomen turnauksessa
MAAJOUKKUE | 2.8.2024 12:38
Uutinen
Naisleijonat toipui šokkialusta ja kampesi välieriin − ykkösketjun peli-ilo näkyi kauas
MAAJOUKKUE | 11.4.2024 19:20