Ruotsin vuoro möyhentää Tyttöleijonat − taululle tennislukemat
Suomen sysimusta alkulohko sai tiistaina jatkoa, kun lohkon päätösottelussa vastaan luisteli Ruotsi. Kisojen suurilukuisin kotiyleisö sai juhlittavaa kuuden maalin verran, siinä missä harvat suomalaiskannattajat pääsivät maalin makuun ainoastaan kerran. Alkulohkon maalierolla 2−22 pelannut Suomi kohtaa keskiviikkona puolivälierässä B-lohkon voittoon yltäneen Tšekin.

Mira Kuisma tarkkaili tapansa mukaan vastustajan alkulämmittelyitä.

Suomen maalilla aloitti Kanada-ottelun tapaan Kerttu Kuja-Halkola.

Ottelussa panoksena oli lohkon kolmossija ja henkinen yliote mahdollisia mitalipelejä silmällä pitäen.

Suomi aloitti ottelun hyvin, mutta 13 minuutin pelin jälkeen maalinteon aloitti Ruotsi.

Kiinalainen Hui Wang toimi ottelun toisena linjatuomarina.

Sanni Vanhanen hassutteli keskialueella ruotsalaista virkasiskoaan.

Hetken päästä Vanhanen rynni vastustamattomasti maalille ja tasoitti ottelun.

Ruotsi kuitenkin huudatti toisen erän aikana kolme kertaa kotiyleisöä. Paikalla oli yhteensä 1125 silmäparia, mikä oli kuluvan turnauksen yleisöennätys.

Vanhanen yritti parhaansa murtautua ruotsalaisten puolustuksen läpi.

Yleisössä Suomi oli alakynnessä, mutta muutamia siniristilippuja heiluteltiin lehtereillä.

Emma Goding taklasi Ilona Palinia sääntöjen vastaisesti. Tuloksena kaksiminuuttinen jäähyaitiossa.

Suomen maalilla tuntui välillä olevan avoimet ovet.

Myös Tyttöleijonilla oli paikkansa maalinedustalla, mutta Sofia Kari ei saanut kiekkoa maaliin.

Sara Suhonen yritti laukoa kavennusta, mutta turhaan. Ruotsi voitti ottelun loppujen lopuksi 6−1.

Saadaanko tässä turnauksessa vielä siniristilippu esille ja Maamme-laulu soimaan?

Länsinaapuri pääsi kiittämään yleisöä, siinä missä Tyttöleijonat painui pukukopin suojiin päät painuksissa.
Kaikki kuvakoosteet
TPS kaatoi Lukon ensimmäistä kertaa yli vuoteen – Noa Valille kauden toinen nollapeli
LIIGA | 8.12.2023 23:31
Hyvään vireeseen päässyt HIFK murskasi KalPan Helsingissä
LIIGA | 8.12.2023 22:21
Ilveksen unelma-alku mureni Tapparan käsittelyssä
LIIGA | 8.12.2023 21:39
Lentävä lähtö kantoi K-Vantaan yli KOOVEEn
MESTIS | 8.12.2023 15:23
- 1 / 1311
- ››
Muut timanttikuvat
Ketterän numero 44 nousi kattoon
MESTIS | 2.12.2023 18:16
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Uutinen
Tyttöleijonat on löytänyt permanenttinsa − tuttu ryhmä kasaan joulukuun turnaukseen
MAAJOUKKUE | 4.12.2023 12:33
Artikkeli
Tyttöleijonat Vierumäellä: Kotiturnaus päättyi voittoon Tšekki-trillerissä – ”Otimme nuoria, uusia pelaajia testiin"
MAAJOUKKUE | 9.11.2023 20:21
Uutinen
Naisten Liigaa ja tyttöjen MM-kisoja pelataan tällä kaudella päällekkäin
MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 7.11.2023 13:32
Uutinen
2009 syntyneitä lahjakkuuksia mukaan Tyttöleijonien marraskuun joukkueeseen
MAAJOUKKUE | 30.10.2023 13:06