Tanska vain suupala pudotuspeleihin matkaavalle leijonalaumalle

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Jo ennen illan kamppailua pudotuspelipaikkansa varmistanut Suomi tarjosi alkusarjan päätöskamppailussa kotiyleisölle ilonaihetta peräti seitsemän maalin verran. Leijonien avainhahmoiksi nousivat kolme tehopistettä ottelussa keränneet Hannes Björninen ja Mikael Seppälä.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Marko Anttila ohjasi Suomen johtoon vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Nokia Arenalle saapunut yleisö pääsi nauttimaan kotijoukkueen maalijuhlista.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Atte Ohtamaa kasvatti Leijonien johtoa.
Kuva © Jarno Hietanen
Emil Larmi torjui avauserässä kiekkojen lisäksi myös tanskalaispelurit.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Ville Pokka viimeisteli ensimmäisen erän loppulukemiksi 3–0.
Kuva © Jarno Hietanen
Leijonien pirteä hyökkäyspeli jatkui myös toisessa erässä.
Kuva © Jarno Hietanen
Tanskalaisilla oli suuria vaikeuksia pitää Leijonat pois maalinedustalta.
Kuva © Jarno Hietanen
George Sorensen oli ottelussa mahdottoman tehtävän edessä.
Kuva © Jarno Hietanen
Juho Lammikko vei alivoimalla Suomen jo 5–0-johtoon.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Nikolas Matinpalo vastasi Leijonien illan viimeisestä osumasta.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Ottelun tuoksinassa maskottiakin ehdittiin kosia.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Mikko Rantanen jatkaa Leijonien pistepörssin johdossa kahdeksalla syötöllään.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Ottelun jälkeen Tanskan turnauksen parhaina pelaajina palkittiin Jesper Jensen Aabo, Patrick Russell sekä Nikolaj Ehlers.
Kuva © Jarno Hietanen
7–1-voiton myötä Leijonien vastustajaksi asettuu puolivälierissä Kanada.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Mikko Lehtonen lahjoitti mailansa joukkueiden luistellessa antamaan medialle haastatteluja.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Maila päätyi eturivin onnekkaan juniorin haltuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös