Isänpäivästä muodostui ruotsalainen juhla
Suomi ja Ruotsi ottivat perinteisesti mittaa toisistaan isänpäivänä. Karjala-turnauksen päättäneessä ottelussa Tre Kronor oli selvästi Leijonia parempi. Suomi pelasi kolmannessa erässä pitkät pätkät ilman maalivahtia, mutta sai aikaan vain yhden kavennuksen loppulukemiin 2−4.

Suomi teki ottelun avausmaalin, ja sekös Juha Jääskää nauratti.

Max Fribergin mailarikko auttoi Niko Huuhtasta pujottelemaan hyökkäyspäätä kohti.

Välillä meno muistutti Mortal Kombatia.

Ruotsi tasoitti ottelun pian erän puolivälin jälkeen.

Niklas Hansson vaihtoi kuulumisia apuvalmentaja Stefan Klockaren kanssa.

Ruotsi ajoi ahnaasti maalille.

11 642 katsojaa oli saapunut seuraamaan ottelua Nokia-areenalle.

Hannes Björninen ohjeisti joukkuetta kapteenin ominaisuudessa.

Kristian Vesalainen menetti mailansa asettuessaan laukauksen tielle.

Avausmaalin tehnyttä Henrik Borgströmiä nauratti, kun hän kuuli haastattelussa isänsä olevan studiossa.

Antti Suomela vietti penkillä vielä hetken, kun muu joukkue oli poistunut pukusuojaan.

Joona Ikonen taisteli maalin edessä, mutta tällä kertaa tuloksetta.

Ottelussa nähtiin myös Tapsu ja Ipa, Tampereella kun oltiin.

Katsomosta löytyi kosolti muidenkin Liiga-joukkueiden kannattajia.

Sami Niku toimitti kiekkoa viivasta maalille.

Jääskä väänsi maalilla ahkerasti.

Pitkästä yrityksestä huolimatta Suomi sai ilman maalivahtia aikaiseksi vain yhden maalin ja ottelun voitto lähti ruotsalaisten matkaan.
Kaikki kuvakoosteet
Sport voimaton energisen Tapparan edessä − kolmas kohtaaminen, kolmas tappio
LIIGA | 2.12.2023 21:24
Sport vei lännen ja idän välisen ottelun
LIIGA | 1.12.2023 22:40
HIFK:n tappioputki päätökseen − Etelä jälleen pohjoista vahvempi
LIIGA | 1.12.2023 22:19
HPK oli sarjakärki-Ilvekselle yllättävän sitkeä pala purtavaksi
LIIGA | 30.11.2023 23:07
- 1 / 1310
- ››
Muut timanttikuvat
Ketterän numero 44 nousi kattoon
MESTIS | 2.12.2023 18:16
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Uutinen
Christian Heljanko palaa Leijonien maalille Karjala-turnauksen päättävään Ruotsi-klassikkoon
MAAJOUKKUE | 12.11.2023 11:12
Kolumni
Kisakolumni: Saksan joukkue sai suomalaiskatsojilta kovaäänisemmän tuen kuin Leijonat
MAAJOUKKUE | 13.5.2023 8:47
Artikkeli
MM-kisat A-lohko: Leijonat lähtee ennakkosuosikkina metsästämään jatkopaikkaa Tampereella
MAAJOUKKUE | 12.5.2023 7:30
Artikkeli
C Moren MM-studioiden keskiössä ovat peli ja rehellisyys, lupaa Olli Jokinen – raudanlujan tiimin täydentää Tappara-käskijä Rikard Grönborg
MAAJOUKKUE | 11.5.2023 13:36