Leijonat selvisi ärhäköiden kotkien kynsistä

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Suomi ja Saksa lähtivät keskinäiseen otteluunsa vähiten laukauksia kohti omaa maalia päästäneinä joukkueina. Tiukkaa ja vähämaalista taistoa kentällä nähtiinkin, ja vaikka Leijonat hienoisesti niskan päällä olikin, pitkään näytti maalivaa'an olevan mahdollista keikahtaa kumpaan suuntaan tahansa. Anton Lundellin ja Arttu Ruotsalaisen yhteistyö tuotti lopulta voittomaaliksi jääneen 1−2-osuman, jonka avulla Suomi nousi lohkon kärkeen.
Kuva © Samuli Huikuri
Olli Määttä oli Suomen ahkerin laukoja.
Kuva © Samuli Huikuri
Mathias Niederberger torjui oivasti Saksan maalilla.
Kuva © Samuli Huikuri
Yhtä hyvin selvitti hommansa toisessa päässä Juho Olkinuora.
Kuva © Samuli Huikuri
Tämäkin kiekko muutti tarpeeksi suuntaansa Niederbergerin patjoista.
Kuva © Samuli Huikuri
Olkinuora ja saksalaiset tähyilivät korkeuksiin noussutta pelivälinettä.
Kuva © Samuli Huikuri
Hannes Björninen tykitti kiekkoa täysin rinnoin.
Kuva © Samuli Huikuri
Saksan tasoitus paineli verkon perälle Korbinian Holzerin laukauksesta.
Kuva © Samuli Huikuri
Suomi ryhmittyi aloitukseen puolustusalueelle.
Kuva © Samuli Huikuri
Anton Lundell huitaisi Matthias Plahctaa kasvoihin väkivaltaisuusjäähyn arvoisesti.
Kuva © Samuli Huikuri
Saksalaiset heittäytyivät laukausten tielle ahkerasti.
Kuva © Samuli Huikuri
Marko Anttilan huitaisua Niederbergerin suojiin ei arvostettu saksalaisleirissä.
Kuva © Samuli Huikuri
Petri Kontiola näyttää mallia, kuinka laukaus lähtee puolustajan jaloista.
Kuva © Samuli Huikuri
Tätä ei torjunut Niederbergerkään. Arttu Ruotsalainen tälläsi kisojen toisen maalinsa Lundellin nappisyötöstä.
Kuva © Samuli Huikuri
Riika-areenan kulmaovi aukesi yhtäkkiä kesken pelin.
Kuva © Samuli Huikuri
Tobias Rieder pudotti syötön jalkojen välistä Andreas Ederille.
Kuva © Samuli Huikuri
Leonhard Pfoderl ajoi Olkinuoran päälle ja sai kimppuunsa vihaisia leijonia.
Kuva © Samuli Huikuri
Olkinuora sai kuitenkin viimeisen naurun ja voittosarakkeeseen pykälän lisää.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kaikki kuvakoosteet

Muut timanttikuvat

Maailmanmestarit 2021
MAAJOUKKUE | 6.6.2021 23:35
Postikortti Riiasta
MAAJOUKKUE | 6.6.2021 21:05
Ollako pronssimitalisti vai eikö olla
MAAJOUKKUE | 6.6.2021 8:45
Täällä Leijonia ulkoilutetaan
MAAJOUKKUE | 5.6.2021 14:51

Lue myös