Vaikka Latvia hävisi, kannattajat voittivat

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Latvian ja Saksan kohtaamista Riian MM-näyttämöllä oli katsomassa noin tuhatpäinen joukko jääkiekon ystäviä. Pääsylipulla ja todistuksella joko rokotuksesta tai koronan sairastamisesta lähiaikoina pääsi mukaan kisatunnelmaan melkein kuin ennenkin. Saksa oli karu vieras vieden kaikki kolme pistettä mukanaan ja jättäen näin Latvian pudotuspelien ulkopuolelle. Tunnelma ottelussa oli silti kohdallaan.
Kuva © Samuli Huikuri
Nämä kaverukset halusivat tuoda esille kannatustaan.
Kuva © Samuli Huikuri
Myös seuraava porukka oli valmis kuvattavaksi.
Kuva © Samuli Huikuri
Katsomossa tunnustettiin väriä joukon voimin.
Kuva © Samuli Huikuri
Kaukalossa juhlinnan aloitti Saksa.
Kuva © Samuli Huikuri
Kannattajilla oli luovia ja omaan tyyliin sopivia tapoja kantaa Latvian värejä.
Kuva © Samuli Huikuri
Osalle toisaalta sopivat perinteisemmät konstit.
Kuva © Samuli Huikuri
Oskars Cibuļskis palautti kiekon tuomareille.
Kuva © Samuli Huikuri
Rumpu toi tahtia "Latvija, Latvija!" -huutoihin.
Kuva © Samuli Huikuri
Roberts Bukarts sai myös henkilökohtaista kannatusta.
Kuva © Samuli Huikuri
Artūrs Kuldan kentällisen tekemä maali maistui kotiyleisölle.
Kuva © Samuli Huikuri
Tähän paitaan oli kerätty melko monta nimikirjoitusta.
Kuva © Samuli Huikuri
Myös hieman vanhemman polven pelaajat olivat edustettuna pelipaidoissa.
Kuva © Samuli Huikuri
Kotiyleisö kannusti raivoisasti omiaan.
Kuva © Samuli Huikuri
Rumpuryhmä näytti olevansa valmiina seuraavaan kannatushuutoon.
Kuva © Samuli Huikuri
Myös kannatustanssia nähtiin.
Kuva © Samuli Huikuri
60 minuutin jälkeen Renārs Krastenbergs ja muu joukkue joutuivat pettymään.
Kuva © Samuli Huikuri
Saksan puolella sen sijaan nähtiin koskettavaa iloa.
Kuva © Samuli Huikuri
Latvian joukkue pääsi kiittämään yleisöä ennen poistumistaan jäältä viimeistä kertaa näissä kisoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös