Sinikeltainen Globen riemuitsi sunnuntaina

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Ruotsi ja Suomi kohtasivat MM-kenraalissa sunnuntaina Tukholman EHT-turnauksessa. Isännät repäisivät heti viidessä minuutissa kahden maalin johdon ja pelasivat tasaisen laadukkaasti läpi ottelun jättäen Leijonat taakseen lukemin 4−3.
Kuva © Topi Lainio
Päätyyn, jonne Ruotsi hyökkäsi kahdesti, oli jaettu keltaisia t-paitoja odottamaan innokkaita kannattajia.
Kuva © Topi Lainio
Ruotsi luisteli kentälle lieskojen läpi.
Kuva © Topi Lainio
Ottelu ehti edetä vain 49 sekuntia, kun Max Friberg laittoi kiekon maaliin.
Kuva © Topi Lainio
Kapteeni Joakim Nordström kasvatti johdon kahteen maaliin.
Kuva © Topi Lainio
Suomi kavensi Sakari Mannisen osumalla. Harri Pesonen varmisteli maalin edessä.
Kuva © Topi Lainio
Välillä painittiin maalikin paikoiltaan.
Kuva © Topi Lainio
Manninen iski toistamiseen ja tasoitti ottelun.
Kuva © Topi Lainio
Mikko Lehtonen pitämässä huolen, että kiekko pysyy hyökkäysalueella.
Kuva © Topi Lainio
Ruotsin maali aivan ennen toista erätaukoa painoi Leijonien päitä koppiin astellessa.
Kuva © Topi Lainio
Emil Bemström laukoi voittomaalin ajassa 43.06.
Kuva © Topi Lainio
Leijonat taisteli itsensä taas yhden maalin päähän Harri Pesosen löytäessä pienen aukon maalivahti Magnus Hellbergin varusteista.
Kuva © Topi Lainio
Ruotsi aiheutti vaaratilanteita Suomen maalilla kolmannen erän edetessä.
Kuva © Topi Lainio
Hannes Björninen kävi mainostauolla hakemassa lisäpitoa aloituksiinsa.
Kuva © Topi Lainio
Hellberg riemuitsi täysillä päätössummerin jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös