Anttilan maajoukkueura ja Leijonien turnaus päättyi pettymykseen
Kanadan ja Suomen välinen puolivälieräkamppailu päättyi vaahteranlehtipaitojen 4–1-voittoon. Leijonien tappion myötä päättyi myös Marko Anttilan pitkä maajoukkueura. Palaa tämän kuvakoosteen myötä torstai-illan tunnelmiin.

Kotiyleisö oli valmiina illan näytöstä varten.

Samuel Montembault venyi kerta toisensa jälkeen kiekon tielle.

Jack Quinn vastasi illan avausosumasta.

Yleisön viihdyttämisen lisäksi Spiky ehti pitää hauskaa myös kuvaajien kanssa.

Samuel Blaisin toisessä erässä iskemä 2–0-osuma jäi lopulta illan voittomaaliksi.

Leijonilla oli toisessa erässä useampikin hyvä tekopaikka, mutta tulosta ei syntynyt.

Kanadan reipas taklauspeli tuotti vaikeuksia Leijonille.

Michael Carcone vei kolmannen erän alussa Kanadan jo 3–0-johtoon.

Teemu Hartikainen herätteli vielä suomalaistoiveita iskemällä 3–1-kavennuksen.

Loppusummerin soitua Leijonille oli tänä keväänä tarjolla vain häviäjän rooli.

Turnauksen parhaina Leijonapelaajina palkittiin Mikko Rantanen, Sakari Manninen sekä Kasperi Kapanen.

Kapteeni johti joukkonsa kättelyyn.

Työn päätyttyä kapteeni vajosi mietteisiinsä.

Hetkeä myöhemmin kotiyleisö muisti äänekkäästi maajoukkueuransa päättävää Anttilaa.

Ennen jäältä poistumista Anttila otti yleisönsä ja teki pitkän kunniakierroksen areenan jäällä.

Illan päätteeksi Anttilaa odottivat vielä kymmenet median edustajat.
Kaikki kuvakoosteet
Kanada juhli MM-kultaa Nokia-areenassa
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 8:30
Latvia juhli Nokia-areenan jäällä MM-pronssia
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 20:02
Saksa juhli finaalipaikkaa – Yhdysvalloille karvas jatkoaikatappio
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 0:10
Latvian kannattajat joutuivat pettymään – Kanada marssi jälleen finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 18:59
- 1 / 1279
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Tiffels laukoo Saksan finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 21:12
Leijonasankarin viimeiset kiitokset
MAAJOUKKUE | 25.5.2023 23:47
Yhdysvallat lohkovoittoon!
MAAJOUKKUE | 23.5.2023 19:31
Timanttikuva: Ja täältä yläkertaan
MAAJOUKKUE | 19.5.2023 16:03
Timanttikuva: Voittajafiilis
MAAJOUKKUE | 16.5.2023 23:38
- 1 / 121
- ››
Lue myös
Artikkeli
TOP-5 pisimmät pelaajat MM-kisoissa: Marko Anttila kisojen isoin, listalla vain kaksi puolustajaa
MAAJOUKKUE | 14.5.2023 19:13
Artikkeli
C Moren MM-studioiden keskiössä ovat peli ja rehellisyys, lupaa Olli Jokinen – raudanlujan tiimin täydentää Tappara-käskijä Rikard Grönborg
MAAJOUKKUE | 11.5.2023 13:36
Haastattelu
Milan Lucicin paikkaa MM-joukkueessa ihmeteltiin − kanadalaisten kommentit finaalin jälkeen kertovat kaiken
MAAJOUKKUE | 30.5.2023 13:45
Haastattelu
MM-kisojen paras puolustaja MacKenzie Weegar kiittää joukkuettaan kunniasta − povaa samalla lisää saksalaisia NHL-pelaajia
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 13:24
Haastattelu
André Tourigny kehui Kanadan johtajuutta − Harold Kreis korosti saksalaisen kiekon muuttunutta asennetta
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 8:09