Kanada juhli MM-kultaa Nokia-areenassa
Kanada palasi välivuoden jälkeen maailmanmestariksi kaatamalla MM-finaalissa Saksan lukemin 5–2. Palaa näiden kuvien myötä eilisillan juhlatunnelmiin.

Scott Laughtonin vietyä Kanadan 5–2-johtoon pelaajat alkoivat jo valmistautua voitonjuhliin.

Loppusummerin soidessa yhtenä innokkaimmista kentälle syöksyjistä oli kokenut puolustaja Brad Hunt.

Sitten olikin onnitteluhalausten aika.

Ennen kultajuhlien alkua oli saksalaisten aika saada omat hopeamitalinsa.

Harvinaisesta mitalista pidettiin tiukasti kiinni.

Hopeamitalin kaulaansa sai myös Saksan apuvalmentajana toimiva Pekka Kangasalusta.

Kapteeni Moritz Müller vastaanotti turnauksen kakkossijasta jaettavan palkinnon.

Saksalaisten jälkeen oli kanadalaisten aika noutaa omat kultamitalinsa.

Mitalinjaon aikana ehdittiin ottaa myös kaverikuvia.

Mitalinjaon jälkeen oli Kanadan kansallislaulun vuoro.

Kansallislaulun jälkeen oli viimein aika luovuttaa MM-pokaali uudelle omistajalleen.

Kanadan kapteeni Tyler Toffoli nosti pokaalin kohti areenan kattoa.

Toffoli esitteli pokaalia päätykatsomossa olleille kannattajille.

Kapteenin jälkeen oli muiden pelaajien vuoro nostaa pokaalia.

Vielä ennen jäältä poistumista oli aika järjestäytyä perinteiseen joukkuekuvaan.

Maailmanmestarit.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK kaatoi Jukurit trillerimäisessä ottelussa
LIIGA | 27.9.2023 22:30
Jokerit palasi voitokkaasti Helsingin Jäähalliin
MESTIS | 27.9.2023 7:00
Lukko sysäsi Kärpät sarjajumboksi – tehokas ylivoimapeli raumalaisten voiton takeena
LIIGA | 25.9.2023 7:45
- 1 / 1287
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Paluu tulevaisuuteen
MESTIS | 26.9.2023 18:18
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Uutinen
Katherine Henderson kohuissa ryvettyneen Kanadan jääkiekkoliiton toimitusjohtajaksi
MAAJOUKKUE | 5.7.2023 7:00
Haastattelu
Milan Lucicin paikkaa MM-joukkueessa ihmeteltiin − kanadalaisten kommentit finaalin jälkeen kertovat kaiken
MAAJOUKKUE | 30.5.2023 13:45
Kolumni
Samuel Blais nousi Kanadan yllätysratkaisijaksi – vahva vire on mahdollista hyödyntää myös NHL:ssä
MAAJOUKKUE | NHL | 29.5.2023 7:00
Haastattelu
Moritz Seider lähtee voittamaan MM-kultaa − "Ei tämä enää voi hullummaksi mennä"
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 9:54