Suomi murskasi Itävallan – kolmoskenttä liekeissä

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Suomi voitti Itävallan Edmontonin päiväpelissä selkein 7–1-lukemin. Nuoret Leijonat hallitsivat koko ottelua suvereenisti, mistä kertovat myös laukaukset 48–9.
Kuva © Tiia Mahkonen
Leijonat-faneja oli saapunut muutamia paikan päälle seuraamaan ottelua.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kasper Simontaival oli päätyä itse maaliin kiekon sijaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Roby Järventie pelasi kisojen ensimmäisen ottelunsa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ville Koivunen vei Nuoret Leijonat johtoon reilun kolmen minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tim Geifes ja Juuso Mäenpää sotkeutuivat toisiinsa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Samuel Helenius pääsi tuulettamaan Suomen toista osumaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Marco Kasperilla meni hieman tunteisiin Simontaipaleen tekemä maali.
Kuva © Tiia Mahkonen
Martin Urbanek onnistui ylivoimalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aleksi Heimosalmi ei antanut armoa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Suomi ei lannistunut Itävallan kavennusosumasta, vaan Kalle Väisänen ohjasi jo Leijonien neljännen maalin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Roni Hirvosen laukaus osui ylärimaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Koivunen näytti mallia miten maali tehdään, vaikka makaisi jään pinnassa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kiekosta käytiin kovaa taistelua.
Kuva © Tiia Mahkonen
Brad Lambert kaunisteli taulun lukemiksi 7–1.
Kuva © Tiia Mahkonen
Itävalta ei luovuttanut, vaikka taululla oli heidän kannaltaan melko surulliset lukemat.
Kuva © Tiia Mahkonen
Nuoret Leijonat pääsi nauttimaan turnauksen toisesta voitosta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Hirvonen teki pienen fanin todella iloiseksi antaessaan hänelle mailansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kaikki kuvakoosteet

Muut timanttikuvat

Lue myös