Ilves teki seurahistoriaa, Ässille jäi taistelupiste: "Tiesin, että näyttöpaikka tulee näihin aikoihin"

LIIGA / Raportti
Ville Meskanen pääsi Tampereen lisäksi juhlimaan voittoa myös Porin liigapelissä.
Kuva © Saana Hakala
Ässät ja Ilves päättivät vuosikymmenen liigaottelunsa aika lailla viihdyttävimmällä mahdollisella tavalla. Ilves myös teki seurahistoriaa liigataipaleellaan peräkkäisissä vierasvoitoissa.
Lähtökohdat 

Kaksi peräkkäistä voittoa nostivat Ässät jo pudotuspeliviivan yläpuolelle. Ässien kokoonpano säilyi lauantaisesta Lukko-ottelusta täysin muuttumattomana.

Maalivahtipelaaminen 

Daniil Tarasov esiintyi vakuuttavasti, vaikka ottelun avausmaali oli puolustukselta heikko esitys. Venäläisvahtia enemmän silti sähläsi koko Tylor Spinkin johtama viisikko, ja Joona Ikonen pääsi kuittaamaan johto-osuman ilman häirintää.

Puolustuspelaaminen 

Patapaitojen illan teemana oli laukausten blokkaaminen. Kotijoukkueen pelaajat kunnostautuivat varsinkin alivoimien aikana, mutta maalivahti Daniil Tarasov sai apua myös tasaviisikoin pelatessa.

Puolustuksesta nousi erityisesti esiin maalin iskenyt Olli Vainio sekä puolustusotteitaan rutkasti parantanut Tommi Taimi.

Hyökkäyspelaaminen 

Ässien hyökkäämistä leimasi avauserässä huolimattomuus. Laukauksia oli riittävästi, mutta vedot suuntautuivat maalin ohi tai yli.

Toisessa erässä patapaidat saivat aikaan pitkiä hyökkäyksiä Ilves-päädyssä, ja karvaus aiheutti vierasjoukkueen puolustukselle ongelmia.

Erikoistilanteet 

Ässien alivoima oli hyvässä vireessä, ja nelikko sitoutui uhrautuvaan maalinedustan siivoamiseen. Ylivoima puolestaan ei luonut paikkoja solkenaan, mutta Olli Vainio rankaisi Ilvestä siniviivavedollaan.

Lähtökohdat 

Ilveksen kokoonpano oli repaleinen. Nuorten MM-kisoissa pelaavien Lukas Dostalin, Antti Saarelan, Matias Maccellin ja Lassi Thomsonin lisäksi myös Arttu Ruotsalainen oli poissa takavuosien seuransa kohtaamisesta.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Mäkiniemi aloitti liigauransa toisen ottelun, koska tšekkivahti Lukas Dostal on MM-kisareissussa. 20-vuotias Ilves-vahti nappasi muutamia mainioita torjuntoja. Kahden erän jälkeen molempien joukkueiden torjuntatilastot näyttivät lukemaa 7+8.

Puolustuspelaaminen 

Myös Ilveksen puolustajan blokkasivat valtavan määrän laukauksia. Parhaat maalipaikat tamperelaisjoukkue pystyi estämään aavistuksen verran Ässiä paremmin, vaikka patapaidoillakin oli mahdollisuutensa.

Hyökkäyspelaaminen 

Molempien joukkueiden hyökkäyspelaaminen oli viihdyttävää katsottavaa. Palauttelut ja peruuttelut loistivat poissaolollaan, ja Ilves rynni rintamahyökkäyksillä ja suunnanmuutospelillään kohti Ässien maalia.

Ilves loi paikkoja ratkaista ottelu jo varsinaisella peliajalla, mutta Tarasov Ässien maalilla pelasi vahvasti.

Erikoistilanteet 

Ilveksen ylivoimapelaaminen ei ollut mitenkään erityisen hyvää, kunnes liikaa pelaajia kentällä jatkoajalla koitui Ässien kohtaloksi. Ilvekseen palannut Ville Meskanen pääsi napauttamaan ottelun ratkaisuosuman.

Erikoista 

Ilveksen seitsemäs peräkkäinen vierasvoitto on uusi seuraennätys. Vierasotteluiden pisteputkessakin Ilves painelee ennätystahtia, ja lukema nousi maanantaina kahteentoista.

Ottelun ratkaisu 

Ässien kurittomuus koitui lisäpisteen kohtaloksi jatkoajalla. Liikaa pelaajia kentällä kostautui maalin muodossa.

Ottelusta sanottua

Eetu Mäkiniemi:

− Tiesin, että Lukas Dostalin kisamatka tarjoaa näyttöpaikan jossain vaiheessa. Ihan niin paljon ei jännittänyt kuin ensimmäisessä pelissä. Jos ihan aina ei mentäisi jatkoajallekaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo