HPK voitti viidennen peräkkäisen ottelunsa − Ässien ahdinko jatkuu edelleen

LIIGA / Raportti
Eetu Tuulola (82) iski kauden kolmannen maalinsa.
Toisin kuin useimmissa kauden otteluissaan, Ässät sai keskiviikon HPK-peliin kelpo alun. Lopulta Kerho kiri rinnalle ja ohitse ja nappasi viidennen peräkkäisen voittonsa.
Lähtökohdat 

Lokakuun kääntyessä kohti loppuaan alkaa Ässillä olla kiire saavuttaa edes kymmenettä sijaa. Pelillinen tuska on laantunut vain lyhyiden hetkien ajaksi, ja kokonaisuudessan Padan pelaamisesta on puuttunut päämäärä.

Lauri Tukonen poistui Ässien vahvuudesta, mutta vastaavasti Peter Tiivola sekä Tommi Taimi palasivat sairastuvalta pelikentälle.

Maalivahtipelaaminen 

HPK-ottelussa ei Andreas Bernardilla ollut paras iltansa. Kerhon ensimmäinen ja kolmas osuma olivat laadukkaita laukauksia, mutta parempana päivänä ne olisivat saattaneet jäädä haltuunkin.

Kolmannen erän puolivälissä Bernard vaihdettiin Henri Kiviahoon.

Puolustuspelaaminen 

Ässien puolustuspelissä on edelleen valtavia heikkouksia, vaikka tällä kerralla Bernard ei jäänyt täysin yksin maalillaan. Aloituspisteiden väliin unohtuu hyökkääjiä jatkuvasti, joten vetopaikkoja parhailta sektoreilta on tarjolla.

Hyökkäyspelaaminen 

Porilaisten hyökkääminen tukeutuu edelleen liian vahvasti Sakari Salmisen yksilötaitoihin. Ässien ykköstykki on kantanut vastuunsa hienosti ja osoittanut myös halukkuutta vahvaan puolustamiseen.

Isomäki Areenan yleisö intoutui buuamaan ottelun päätteeksi.

Hyökkäysten rakenne ontuu, sillä HPK pystyi täydellisesti vastaamaan yksittäisiin keskialueen roikkukiekkoihin. Parhaat maalipaikat ovat seuranneet hyökkäysalueen kiekonriistoista.

Erikoistilanteet 

Ässien sekä yli- että alivoima ovat Liigan huonoimpia, eikä keskiviikon ottelu muuttanut tilannetta. Porilaisten harmiksi sen sijaan Kerho hyödynsi oman alivoimansa ja iski 1−1-tasoituksen.

Lähtökohdat 

HPK porskuttaa sarjanelosena, mikä tarkoitti ennakkosuosikin asemaa keskiviikon ottelussa. Neljästä edellisestä pelistään Kerho on saalistanut täydet pisteet.

Maalivahtipelaaminen 

Emil Larmi hoiti tonttinsa mallikkaasti. Ässien avausmaalissa 2-0-hyökkäys jätti Larmin voimattomaksi, mutta muuten esitys oli totutun varma. Iltapuhde sisälsi myös muutamia laadukkaita venymisiä.

Puolustuspelaaminen 

Tommi Taimi ja Aleksi Rekonen pääsivät kahdestaan HPK-vahtia vastaan, eikä Rekonen erehtynyt. Kerhon puolustus tarjoili muutenkin porilaisille puolittaisia läpiajoja. Paine hämeenlinnalaispäädyssä jäi silti hetkittäiseksi.

Puolustamisen tarkkuus kohentui, ja patapaidat pysyivät alkua tarkemmassa kontrollissa.

Hyökkäyspelaaminen 

Kerhon hyökkäykset olivat paremmin rakennettuja kuin kotijoukkueella. Alkukankeuden jälkeen HPK ei antanut kotijoukkueelle armoa, vaan niittasi päätöserässä pikamaalit Ässien virheistä. HPK:n kärsivällisyys odottaa iskun paikkoja riitti voittoon asti. Turunen onnistui kahdesti illan aikana.

Erikoistilanteet 

HPK kruunasi alivoimapelinsä Teemu Turusen alivoimamaalilla. Ässät sai yksittäisillä hyökkäyksillä muutaman maukkaan maalipaikan. Vastapainoksi Kerhon ylivoimastakin olivat tehot kateissa.

Erikoista 

Päätöserässä porilaisyleisön turhautuminen purkautui niin, että esineiden jäälle heittämisen vaarallisuudesta jouduttiin muistuttamaan.

Ottelun ratkaisu 

HPK lopetti päätöserässä Ässien pyristelyn. Porilaisten laiva seilaa juuri nyt syvissä vesissä, ja yksittäiset osumat aiheuttavat ketjureaktion, joka ratkaisee ottelut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo