TPS nappasi seitsemännen peräkkäisen voittonsa − Tapparan rohkea temppu ei riittänyt kirissä

LIIGA / Raportti
TPS juhli Tapparan kustannuksella.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tappara ajautui kolmen maalin karkumatkalle ja lähti jahtiin vetämällä maalivahdin vaihtopenkille jo kolmannen erän puolivälissä. TPS kuitenkin onnistui pitämään johtonsa ja vei pisteet.

TPS lähti Hakametsän kamppailuun vahvassa myötätuulessa eikä puhuri kääntynyt Tapparankaan käsittelyssä.

− Olemme sitkeä joukkue, emmekä ole yhdessäkään pelissä luovuttaneet. Koko porukka on tehnyt hyvää työtä sen eteen, että olemme nyt yhtenäinen porukka, kertoi yksi illan sankareista, alivoimamaalin iskenyt Juhani Jasu.

Entinen Tappara-hyökkääjä ei juuri tuulettanut omaa osumaansa, mutta totesi C Moren haastattelussa, että osa reaktiosta johtui siitä, ettei hän ensin nähny kiekon menevän maaliin.

Kamppailu sai vauhdikkaan alun, kun Petteri Wirtanen toi TPS:n tasoihin alle kahden minuutin pelin jälkeen. Patrik Virta oli vienyt Tapparan johtoon ottelun ensimmäisellä minuutilla. Maalien jälkeen myös pelin tempo jatkui kovana, kun joukkueet viipottivat kaukalon päästä päähän.

TPS pääsi joukkueista ensimmäisenä kokeilemaan ylivoimaa. Erikoistilanne tuottikin tulosta, mutta hieman epätyypillisellä tavalla. Ruslan Ishakov vapautti Josh Kestnerin suoran hyökkäyksen päätteeksi lurittamaan kiekon ohi Christian Heljangon. Jos tamperelaisilla oli kurinpidollisia haasteita avauserässä, oli vastaavia onglemia TPS:llä toisella kaksikymppisellä.

Tapparakin pääsi kahden ensimmäisen erän taitteessa ylivoimalle Juuso Pärssisen jäähyn myötä. Liekö Maksim Matushkinin poissaolo syynä, mutta kirvesrinnat eivät saaneet todellisia maalipaikkoja erikoistilannepelaamisellaan.

Toisessa erässä TPS pystyi pelaamaan johtoasemassa tasapainoisesti ja teki Tapparan tasoituspyrkimyksistä mahdollisimman vaikeasti toteutettavia. Erässä nähtiin myös ikävän näköinen tilanne, kun TPS-hyökkääjä Joel Janatuinen jäi taklauksen alle siten, että hänen päänsä näytti tärähtävän pleksiin. Hän jätti ottelun kesken.

Andrei Karejev sai olla maalillaan rauhassa TPS:n hallitessa kiekkoa. Sen sijaan Heljanko oli työllistetympi. Hän joutui myös kaivamaan kiekon selkänsä takaa, kun Lauri Pajuniemi vei turkulaiset jo kahden maalin johtoon. Kun vielä Jasu rokotti entistä seuraansa alivoimalla, oli päävalmentaja Jussi Tapolan aika vaihtaa miestä tolppien välistä.

Kolmannessa erässä pitkästä aikaa torjuntatöissä ollut Dominik Hrachovina hoiti leiviskänsä moitteetta, mutta joukkue hänen edessään ei saanut tiistaina puristettua itsestään voittoon vaadittavaa tasoa. Kirvesrintojen puolustaja Michal Moravčík polvitaklasi itsenä vieli suihkun puolelle ottelun päätösminuutilla.

Yrityksen puutteesta Tapparaa ei voi syyttää, sillä Tapola veti maalivahdin työpisteeltään miesylivoiman saamiseksi jo kolmannen erän puolivälissä. Kuudella neljää vastaan -tilanteessa Patrik Virta kilautti jo maalin tolppaa Karejevin takana ennen kuin kiskaisi isäntien kavennuksen.

TPS vei pisteet Turkuun ja venytti voittoputkensa seitsemään otteluun. Joukkue on liitänyt vastaavassa putkessa edellisen kerran joulukuussa 2017. TPS kohtaa seuraavassa ottelussaan keskiviikkona kotonaan Kärpät. Tappara puolestaan matkustaa Poriin Ässien vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo