Heikkiselle nollapeli Tapparan maalilla – ottelua seurasi Sportin liigahistorian ennätysyleisö

LIIGA / Raportti
Liiga-uransa ensimmäisen nollapelin torjunut nuori vahti paikkasi vahvasti Christian Heljankoa.
Kuva © Jarno Hietanen
Maanantain ainoassa Liiga-ottelussa Tappara isännöi Sportia. 11 035 katsojaa todistivat Tapparan 3–0-voittoa. Kotijoukkueen hyökkääjä Waltteri Merelä juhli ottelussa uransa sadatta tehopistettä.

Tampereella alkoi syysloma ja Tappara jakoi sen kunniaksi sponsorin kanssa lippuja Sport-kotiotteluun kaupungin alakoululaisille. Reilut 11 000 katsojaa näki viihdyttävän ottelun, joka päättyi isännille lukemin 3–0. Ottelun yleisömäärä oli Sportin Liiga-historian runsaslukuisin. 

Isännät lähtivät otteluun ilman ykkösvahtiaan Christian Heljankoa, joten Vilho Heikkinen sai peliaikaa. Risto Dufva vaihtoi Jussi Tapolan tavoin maalivahtia edellisestä ottelusta, sillä Tapparaa vastaan Sportin maalia vartioi Rasmus Reijola.

Waltteri Merelä tuuletti uransa sadatta tehopistettä

Avauserä oli Tapparan hallintaa, eikä Sport saanut tasaviisikoin mitään mairittelevaa aikaiseksi. Ottelun kahta ensimmäistä maalia tuuletti Tappara-hyökkääjä Waltteri Merelä. Toinen maali oli hyökkääjän uran sadas tehopiste. Merelän avausmaaliin Jori Lehterä antoi ketjukaverilleen laadukkaan syötön. 

Kotijoukkueen ylivoima oli tehokasta, mutta Sportin ylivoima ei tuonut tulosta erän parhaasta maalipaikasta huolimatta. Puolustaja Emil Johansson harhautti ensin Tappara-nelikon ja haki vanhanaikaisella tasoitusosumaa, jonka kuitenkin Heikkinen torjui helpohkosti. 

Sport hallitsi, mutta Tappara tuuletti

Toisessa erässä vieraat tulivat kaukaloon avauserää paremmalla jalalla, mutta maalipaikkoja ei auennut. Kotijoukkue oli ajoittain helisemässä virkistyneen Sportin kanssa, vaikka Joni Tuulola laukoi erän ainoan osuman.

Erän alkupuoliskolla Veli-Matti Savinainen blokkasi kyljellään Niko Ojamäen jämäkän laukauksen. Savinaista ei nähty seuraavalla vaihtokierroksella, sillä kokenut hyökkääjä irvisteli tärskyä vaihtoaitiossa.

Erän aikana Tuulola hajoitti ensiksi oman mailansa ja saman vaihdon aikana myös Philip Granathin lainaaman työvälineen epäonnistuneiden laukausten vuoksi.

Kolmas erä oli pelailua kelloa vastaan

Kolmas kaksikymppinen oli Tapparalta viisasta pelaamista. Sport oli väsynyt toisen erän hallinnan jälkeen, sillä Tapparalla oli parhaimmat maalipaikat. Savinaisen lähettämä kiekko kävi lähellä maaliviivaa, mutta Reijola sai mailansa väliin.  

Erän loppupuolella Heikkisten kaksintaistelun voitti Tapparan Heikkinen, kun hän selvitti Lari Heikkisen läpiajon hienolla vastaantulolla.

Tappara-vahti nakkasi kiekon kuitenkin katsomoon ja sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen. Isäntien vahva alivoima ei kuitenkaan kokenut takaiskua, joten päätössummerin soitua Tappara-vahti tuuletti Liiga-uransa ensimmäistä nollapeliä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo