Tapparalle nihkeä jatkoaikavoitto SaiPasta - Matushkin kunnostautui ratkaisijana

LIIGA / Raportti
Maksim Matushkin viimeisteli voittomaalin Kristian Kuuselan hyvästä syötöstä.
Kuva © Samuli Huikuri
Tapparan tukkoiset otteet saivat jatkoa lauantaina, kun SaiPa vieraili Hakametsässä. Lopulta kotijoukkue venyi kuitenkin voittoon jatkoajalla luvuin 2-1.

Ennen lauantain ottelua Tapparalla oli takanaan tappiot liigajumbo JYPille ja nousuvireiselle HPK:lle. Viime aikoina poissaoloista kärsinyt kirvesjoukkue sai illan otteluun kuitenkin kaivattua apua sairastuvalta, kun kapteeni Jukka Peltola teki paluun kaukaloon. 

Ottelu SaiPaa vastaan noudatti pitkälti samoja askelmerkkejä kuin tamperelaisjoukkueen viikon aiemmat koitokset. Pelin avaaminen ja hyökkäysten rakentelu oli paikoin hyvinkin haastavaa ja SaiPa pääsi iskemään terävästi vastaan. 

Tappara onnistui kuitenkin tekemään illan avausmaalin, kun jo mainittu Peltola laukoi kiekon etukulmasta ohi Niclas Westerholmin. Tilanne ei kuitenkaan kestänyt tarkempaa tarkastelua, sillä maalia edelsi maskipelaaja Patrik Virran kontakti maalivahti Westerholmiin. Näin ollen seurauksena oli hylkäys ja paluu lähtöasetelmaan.

Seuraavaa maalia ei sen sijaan ollut tarvetta tarkastella lähemmin, kun Jaakko Lantta harhautti tyylikkäästi Tappara- vahti Christian Heljangon. Tilannetta edelsi Mario Grmanin vahva peittopeli ja oivaltava syöttö, joka vapautti Lantan maalintekoon.

Pitkään SaiPa ei saanut kuitenkaan johtoasemastaan nauttia, kun pitkän maalittoman putkensa viime viikolla päättänyt Charles Bertrand iski kotijoukkueen tasoihin. Bertrand oli kiekon kanssa aktiivinen läpi ottelun, mutta maalia lukuun ottamatta ratkaisut eivät tuottaneet tulosta.

Päätöserässä Tappara oli aavistuksen niskan päällä, mutta tehottomuus vaivasi joukkuetta jälleen. Lopulta ratkaisu nähtiin vasta jatkoajalla, kun isännät hyödynsivät ylivoimatilaisuutensa.

Tilanteessa Westerholm torjui Peltolan laukauksen, mutta paluukiekko päätyi kultakypärä Kristian Kuuselan kautta nopeasti Maksim Matushkinille, joka ei erehtynyt. Kauden toisen maalinsa viimeistellyt, isoa kuormaa kantava Matushkin ratkaisi näin ollen kahden pisteen kohtalon ja johdatti Tapparan vaisun viikon ensimmäiseen voittoonsa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo