Olkinuora viileni oikealla hetkellä − tiivis puolustus ja Mankisen maalit takasivat voiton Pelicansille

LIIGA / Raportti
Nieminen hehkui ylpeyttä suojattejaan kohtaan.
Kuva © Saana Hakala
Lähtökohdat 

Kirvesrinnat ovat voittaneet joulukuun otteluistaan yhtä lukuunottamatta kaikki. Lappeenrannassa Tappara hävisi lukemin 2−0.

Tappara saa illan otteluun EHT-kävijänsä Niko Ojamäen.

Maalivahtipelaaminen 

Christian Heljanko ei saanut ottelun alussa omiltaan tarpeeksi tukea työskentelyynsä, mutta pelin edetessä nuori veskari sai pakan paremmin kasaan.−

Puolustuspelaaminen 

Hyökkäystekemisessä Tappara sai peräpäältään totuttua tulitukea, mutta omassa kenttäpäädyssä joukkue oli ajoittain hankaluuksissa liukkaiden vastustajien kanssa.

Ben Bloodin osuma oli hyvä osoitus kirvesrintojen puolustajien pelinlukutaidosta.

Hyökkäyspelaaminen 

Ojamäki oli aktiivinen joukkueen hyökkäyspäädyssä. Toisaalta hän myös antoi kummallisia hasardisyöttöjä, joista yhdestä oli tulla jopa oma maali.

Bloodin osuma toi Tapparan peliin mukaan. Matti Järvinen häiritsi tilanteessa Olkinuoran työskentelyä - kuitenkin sääntöjen puitteissa. Maalivahti kävi tilanteesta todella kuumana.

Erikoistilanteet 

Tappara sortui ottelun alussa hieman epätavallisesti jäähyilyyn. Kotijoukkue joutui takamatkalle, mutta ennen kaikkea joutui pitkään hakemaan kadottamaansa pelirytmiä.

Rytmi löytyi saatujen ylivoimien myötä, mutta tulos erikoistilanteissa kiersi Tapparan aluksi kaukaa. Jarkko Malinen sai siirrettyä maalin edestä joukkueen avausosuman ensimmäisen erän lopulla.

Lähtökohdat 

Lahtelaisilla on allaan voitto nimenomaan SaiPasta, jolle Tappara hävisi. Jesse Ylönen tehtaili voittopelissä kaksi maalia ja Oliwer Kaski syötti kolme. Myös vierasjoukkue saa maajoukkuekävijänsä kokoonpanoon.

Maalivahtipelaaminen 

Juho Olkinuora oli Pelicans-maalilla hyvässä vireessä, ja varsinkin ottelun alussa hän kannatteli joukkuetta johtoasemassa, kun Tappara myllytti jahtimielellä. Hän kasasi myös lämmenneet tunteensa tärkeille hetkille.

Puolustuspelaaminen 

Lahtelaisten puolustajat liikkuivat koko illan aktiivisesti. Maajoukkuekutsulta palannut Casimir Jürgens toi oman vahvan lisänsä joukkueen tekemiseen. Joukkue onnistui myös puolustamaan tiiviisti joukkueena, kun peli sitä edellytti.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicans yllätti Tapparan hyökkäyspelillään. Lahtelaiset onnistuivat luomaan sellaisia tilanteita, joihin vastustaja ei ollut varautunut.

Osoitus salakavaluudesta saatiin heti toisen erän alussa, kun Niko Kivelä napautti rautojen kautta kiekon sisään. Videotarkistus vahvisti Pelicansin 3−1-johto-osuman.

Erikoistilanteet 

Pelicans sai lentävän lähdön kamppailuun, kun Valtteri Kemiläisen ottama jäähy tarjosi vieraille ylivoimamahdollisuuden. Jesse Mankinen neppasi maalin kulmalta kiekon rysään kahteen otteeseen.

Erikoista 

Ottelussa jaeltiin melkoisesti kaksiminuuttisia. Yhden niistä nappasi Tappara-vahti Heljanko, kun hän kampitti Pelicans-pelurin työpisteensä edustalla.

Ottelun ratkaisu 

Pelicans onnistui tilkitsemään veräjänsä riittävän hyvin Tapparan tutuksi tulleen rynnistyksen edellä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo