Tiistai-illan tanssit tarjoiltiin Hakametsässä – Jännittävä kärkikamppailu päättyi Tapparan juhliin

LIIGA / Raportti
Tappara kasvatti voittoputkensa kuuden ottelun mittaiseksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Lähtökohdat 

Tappara pelasi illan ottelussa täysin identtisillä ketjukoostumuksilla, joilla joukkue voitti edellisen ottelunsa Hakametsässä SaiPaa vastaan.

Ainoa muutos nähtiin tolppien välissä, kun Christian Heljanko korvasi vahvasti pelanneen Michael Garteigin.

Maalivahtipelaaminen 

Heljanko joutui päästämään selkänsä taakse kaksi maalia, mutta torjui muuten mallikkaasti esittäen ottelun komeimman torjunnan.

Puolustuspelaaminen 

Kärppien ensimmäisen vaarallisen tilanteen aikana Tapparan puolustus herpaantui. Vieraiden 1–0-maalin jälkeen Tapparan puolustus toimi moitteitta. Tapparan puolustajat olivat merkittävässä roolissa maalivahti Heljangon ohella voiton takana.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara loi alussa hyviä tilanteita, mutta maalit jäivät uupumaan. Takaiskun jälkeen tamperelaiset saivat uudestaan otteen, mutta hyökkäykset eivät tuoneet tulosta. Ensimmäisen erän puolenvälin jälkeen kotijoukkue sai vaarallisimman paikkansa, mutta videotarkastuksen jälkeen maalia ei hyväksytty, sillä kiekko ei ylittänyt maaliviivaa.

Toisen erän ensimmäisillä minuuteilla Sami Moilanen toi joukkueen tasoihin tuoden otteluun uutta jännitystä. Maalin jälkeen kirvesrinnat panostivat vastahyökkäyksiin, mutta enempää maaleja ei nähty.

Kolmannen erän alussa tarkasteltiin jälleen maalia ja tällä kertaa Niko Ojamäen tarkka laukauksen ohjaus maalin edestä hyväksyttiin. Maalin jälkeen joukkue sai uutta virtaa ja seuraava osuma syntyi vain 18 sekunnin päästä, jälleen Moilasen tekemänä. Moilasen maalin jälkeen Tappara yritti lisätä johtoaan, mutta ei onnistunut siinä. 

Erikoistilanteet 

Joukkueen ylivoima sakkasi, mutta alivoima toimi hyvin. Kärpät onnistui iskemään vain yhden maalin viidestä ylivoimayrityksestään.

Lähtökohdat 

Kärpät marssitti Tampereelle melkeinpä samanlaisen kokoonpanon, jolla he pelasivat lauantaina JYPin vieraana.

Liigadebyyttinsä tehneille veljeksille Aku ja Aatu Rädylle sekä Aleksi Mäkelälle tilaa kokoonpanossa raivasivat Tino Metsävainio sekä Joona Huttula. Lisäksi Jussi Jokinen oli luonnollisesti poissa saatuaan kahdeksan ottelun pelikiellon. 

Maalivahtipelaaminen 

Maalilla Justus Annunen sai lepovuoron, kun Patrik Rybarin sai vuoron luistella torjuntatöihin. Rybar hävisi Heljankoa vastaan käydyn maalivahtien kaksintaistelun päästettyään kolme maalia.

Puolustuspelaaminen 

Kärppien päätöserän puolustus oli joukkueen illan suurin murhe. Kärppien puolustus joutui nostamaan kädet pystyyn Tapparan vahvan hyökkäyspelin edessä, ja oululaiset joutuivat kaivamaan kiekon kolmesti omasta maalista.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkääjistä katseet kohdistuivat debyytin tehneisiin nuoriin Rädyn veljeksiin. Oululaiset painostivat läpi ottelun, mutta maaleja syntyi vain kaksi. Maalit merkattiin Otto Karvisen ja Aku Rädyn nimiin.

Rädyn maali syntyi ylivoimalla, jonka jälkeen joukkue yritti ottelun loppuhetkillä ilman maalivahtia yrittäen tasoittaa ottelun. Tämä ei kuitenkaan tuonut tulosta, ja joukkue joutui lähtemään Tampereelta ilman pisteitä.

Erikoistilanteet 

Joukkueen alivoima toimi täydellisesti, eikä Tappara onnistunut ylivoimillaan. Omassa ylivoimapelissään Kärpät iski komeasti päätöserässä 3-2-kavennuksen.

Erikoista 

Linjatuomari Tommi Niittylälle tämä oli hänen liigauransa 300. ottelu.

Ottelun ratkaisu 

Ottelun ratkaisi Tapparalle päätöserän alun tehohetki, jolloin joukkue karkasi 3–1-johtoon. Maalivahti Heljanko toimi voiton takuumiehenä hienoilla torjunnoillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo