Tehoton Tappara pysähtyi Setäseen - vajaamiehiselle KooKoolle arvokas vierasvoitto

LIIGA / Raportti
KooKoo juhli perjantaina Hakametsässä pitkästä aikaa Tapparan kustannuksella.
Kuva © Matias Lahtinen
Oskari Setäsen torjunnat takasivat vain 17 kenttäpelaajalla pelanneelle KooKoolle ensimmäisen vierasvoiton Tapparasta sitten vuoden 2017.

Tappara palkitsi ennen ottelun alkua Veli-Matti Vittasmäen, joka ylsi viime viikolla kunnioitettavaan 600 pelatun liigaottelun kerhoon. Täksi kaudeksi Tapparaan palannut Vittasmäki pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa kotimaan kaukaloiden ulkopuolella, kun puolustaja edusti Severstal Tšerepovetsia KHL:ssä.

Ottelu käynnistyi räväkästi, kun kotijoukkue sai tilaisuuden ylivoimamaalin tekoon heti erän alkuun. Alkukaudella pakkopelinsä yskimisestä kärsineen Tapparan viimeistely-yrityksissä ei kuitenkaan ollut tälläkään kertaa riittävää terävyyttä vahvasta pyörityksestä huolimatta.

Tuloksettomuudesta huolimatta Tappara sai ylivoimasta lentävän lähdön ottelulle ja oli selvästi aktiivisempi osapuoli läpi avauserän. Kirvesrinnat loivat useita vaarallisia maalipaikkoja, josta kertovat myös KooKoo-vahti Oskari Setäselle erästä kirjatut 17 torjuntaa. Tamperelaisten yritteliäisyys tuotti erän lopussa myös toisen KooKoo-jäähyn, mutta tauolle lähdettiin kuitenkin maalittomissa tasalukemissa.

KooKoo hiipii johtoon

Tappara jatkoi toisen erän alussa siitä mihin se avauserässä jäi ja haki ahnaasti avausmaalia. Etenkin pelin avaamisen ja hyökkäysten rakentamisen vaikeuksista kärsineelle vierasjoukkueelle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus päästä peliin mukaan, kun Santtu Kinnunen otti hölmön koukkaamisjäähyn.

Toisin kuin isäntäjoukkue, KooKoo ei ylivoimatilaisuuttaan hukannut ja vierailijat siirtyivät yllätysjohtoon Ville Meskasen osumalla. Tappara ei osumasta lannistunut, vaan pikemminkin lisäsi höyryä ja siirsi pelin painopisteen takaisin kouvolalaisten puolustusalueelle. Pelivälineen hallinnasta huolimatta tehottomuus kuitenkin riivasi Tapparaa yhä.

Erän edetessä myös kotijoukkueen pelin avaaminen alkoi ontua, joka tarjosi enenevissä määrin maalipaikkoja KooKoolle. Joni Tuulolan poissaolon myötä lisävastuuta Tappara-puolustuksessa saanut Saku Salminen tarjoili jäähyllään KooKoolle myös erän toisen ylivoiman, mutta lisäosumia ei ennen erätaukoa nähty.

Kouvolalainen betoni maalinteon tiellä

Päätöserän alussa Tappara käynnisti jälleen rummutuksensa, mutta todellisten vaaranpaikkojen sijaan nähtiin lähinnä kulmavääntöjä. Sen sijaan KooKoo oli lähellä siirtyä jo kahden maalin karkumatkalle, kun Samuli Ratiselle tarjoutui varsinainen namupaikka Christian Heljangon yllättämiseen. Tilannetta edelsi Tappara-puolustaja Salmisen sekava puolustustyöskentely maalinedustalla.

Tovi tämän jälkeen isännät saivat jo illan kolmannen ylivoimamahdollisuutensa Kasperi Ojantakasen jäähyn myötä. Kolmannen kerran erikoistilanne jäi myös maalittomaksi, sillä Setänen ei ollut tänään ohitettavissa. Toisessa päässä maalintekijä Meskanen oli sen sijaan lähellä osua jo toistamiseen.

Jos oli punainen lanka Tapparan ylivoimasta hukassa, puuttui se myös kotijoukkueen loppukiristä. Yrityksissä ei ollut samanlaista puhtia kuin avauserässä ja lopulta Aleksi Ainali sinetöi kolmen pisteen kohtalon KooKoon eduksi.

Tappara metsästää ylivoimamaalia seuraavan kerran huomenna Kuopiossa, kun taas KooKoo saa kasata rivejään ensi keskiviikon Kärpät-otteluun saakka.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo