LUK - JYP
ILV - SAI
TBL - ARI 1.30
CHI - VAN 2.30
LAK - WPG 4.30
SJS - VGK 4.30

Tappara nitisti KooKoon kapteeni Kuuselan johdolla

LIIGA / Raportti
Niklas Bäckström voitti ensimmäisen ottelunsa Tapparassa pelaavana maalivahtina.
Kuva © Saana Hakala
Tahmean alkukauden pelannut tamperelaisjoukkue sai helpotusta tilanteeseensa, kun se kaatoi kotonaan niin ikään vaikeuksien kanssa painivan KooKoon.
Lähtökohdat 

Tappara kävi alkuviikosta ryöstöretkellä länsinaapurissa, kun joukkue kaatoi Tukholmassa pelatussa CHL-ottelussa Djurgården IF:n luvuin 3-5. Sen sijaan kotoisessa Liigassa Tapparan tekeminen on ollut edelleen nihkeää, sillä viime viikon kolmesta ottelusta mukaan tarttui ainoastaan kolme pistettä.

Maalivahtipelaaminen 

Kauden ensimmäisen liigaottelunsa pelannut konkarivahti Niklas Bäckström vaikutti ottelun alussa hiukan epävarmalta, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä varmemmin koppi tarttui. Vakuutti eleettömällä työskentelyllään.

Puolustuspelaaminen 

Pelin avaaminen tuotti etenkin avauserässä kotijoukkueen puolustukselle vaikeuksia, kun selkeitä syöttölinjoja ei tahtonut löytyä. Muutamaan otteeseen sekä kiekko että miehet olivat lähellä hukkua maalin edustalla, mutta paketti pysyi kuitenkin siinä määrin kasassa, ettei KooKoolle juuri auennut laadukkaita maalintekotilanteita.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara pyöritti peliä ajoittain pitkiäkin jaksoja KooKoon hyökkäyspäädyssä, mutta valtaosan ajasta pyöritys oli lähinnä näennäistä. Kotijoukkueen pelaamista hankaloittivat etenkin suoraviivaisuuden, luovuuden ja ratkaisuhalukkuuden puute. Toisessa erässä pelaaminen kuitenkin piristyi selvästi, kun kapteeni Kristian Kuusela iski kiekon maalin edustalta verkkoon. Pian kipparin osuman jälkeen myös Niko Ojamäki onnistui ja sinetöi ottelun voittomaalin.

Erikoistilanteet 

Heti ensimmäinen ylivoima onnistui, kun Jarkko Malisen laukoma kiekko löysi tiensä maaliin KooKoo-puolustajan kautta. Tämän jälkeen Tapparalle tarjoutui useampikin ylivoimamahdollisuus, mutta mielikuvituksettomien ratkaisujen ja ylivoiman staattisuuden vuoksi lisäosumia ei nähty. Alivoimatilastoihin tuli lisää miinusta, kun Tappara joutui antautumaan kahdesti.

Lähtökohdat 

KooKoon lähtökohdat otteluun ovat hankalat, sillä joukkue tarpoo neljän ottelun tappioputkessa. Etenkin kolmannet erät ovat olleet KooKoolle myrkkyä, sillä kahta poikkeusta lukuun ottamatta joukkue on ajautunut kaikissa alkukauden otteluissaan johto- tai tasatilanteesta takaa-ajan asemaan päätöserässä. Kouvolalaisten harvoja ilonaiheita on ollut lähinnä Malte Strömwallin vahva vire, jolle ei näy loppua.

Maalivahtipelaaminen 

Kouvolalaisten maalia vartioinut Juha Järvenpää suoriutui urakastaan pääosin puhtain paperein. Ei voinut varsinkaan Tapparan ensimmäiselle maalille mitään, joka kimposi verkkoon KooKoon omasta pelaajasta. Ei venynyt paraatipelastuksiin, mutta tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden taistella pisteistä.

Puolustuspelaaminen 

Joutui pelaamaan pitkiä jaksoja omalla alueellaan, kun Tapparan hyökkääjät pyörittivät peliä. Pystyi ottelun puoleen väliin saakka pitämään kotijoukkueen aisoissa, mutta Kuuselan osumassa maalinedustapelaaminen löystyi kohtalokkaasti. Oli toisen erän lopun potkun verran jäljessä, mutta kolmannessa erässä linja pysyi jälleen tiiviinä.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoon hyökkäyspelaaminen rakentui Tapparaa vastaan lähinnä nopeiden vastaiskujen varaan. Pitkiä syöttöketjuja ei juuri nähty, kun vierailijat pyrkivät horjuttamaan kotijoukkuetta suoraviivaisilla ratkaisulla. Muutama väläytys nähtiinkin, mutta kokonaisuutena joukkueen hyökkäyspelistä jäi vaisu kuva.

Erikoistilanteet 

Joutui pelaamaan paljon alivoimaa, johon nähden yksi päästetty maali oli varsin kohtuullinen suoritus. Staattisuudestaan huolimatta Tapparan ylivoima liikutti kiekkoa hyvin, mutta KooKoon alivoimaryhmitys sai tukittua maalinedustan tehokkaasti. Myös ylivoimalla tuli onnistumisia, kun sekä Juha-Pekka Haatajan että Toni Kähkösen maalit syntyivät erikoistilanteen aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo