KooKoo kävi ryöstöretkellä Tampereella – Petteri Nikkilä kouvolalaisten sankari jatkoerässä

LIIGA / Raportti
Kim Strömberg iski KooKoon kahdesti tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara ja KooKoo saivat kunnian käynnistää kevään välieräottelut. Kotijoukkue maalasi nopeaan tahtiin kahdesti, mutta KooKoo nousi tasoihin ja ratkaisua haettiin aina jatkoerästä saakka. Lopulta sankarin viitan itselleen kaappasi KooKoo-puolustaja Petteri Nikkilä.

Ensimmäistä kertaa Liigan välieriin edennyt KooKoo matkasti yhden välipäivän jälkeen levänneen Tapparan vieraaksi. KooKoon nousu pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta mitalipeleihin on vasta viides vastaava tapaus Liiga-historiassa.

Tappara karkasi avauserässä kahden maalin johtoon, mutta KooKoo nousi toisen kaksikymppisen aikana tasoihin. Kolmas erä oli maaliton lukuisista paikoista huolimatta, joten jatkoerään edettiin lukemissa 3–3. Ratkaisijaksi nousi Petteri Nikkilä ajassa 69.21.

– Ei parasta vielä esitetty. Toisessa erässä tehtiin kuitenkin hyvin paikoista ja päästiin mukaan otteluun, voittomaalin tekijä Nikkilä kommentoi C Moren haastattelussa ottelun jälkeen.

– Meidän pitää ottaa opiksi tästä nopeasti. Kahden nopean maalin jälkeen alettiin häviämään kaksinkamppailuja ja annettiin vastustajalle kaikki avaimet pelata omaa peliä, kertoi Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola.

Kotijoukkueen nopeat alkutahdit

Vierasjoukkue tuli hyvin otteluun, mutta alkutahdit iski Tappara. Sarjan avausmaalin iski pitkän avaussyötön lapaan saanut Joona Luoto ja 44 sekuntia myöhemmin Mikael Seppälä laukoi lukemiksi 2–0 Patrik Virran tehdessä liikkuvaa maskia.

KooKoo pääsi erän jälkimmäisellä puoliskolla paremmin mukaan, ja joukkue sai useamman ketjunsa voimin kiekkoa kohti Christian Heljangon vartioimaa maalia. Virta pelasi itsensä rangaistusaitioon, mutta KooKoo ei saanut ylivoimapelillään tulosta aikaiseksi.

Linja oli salliva ja painavia taklauksia nähtiin ympäri kaukaloa. KooKoo vei nimiinsä kiekonhallintatilaston, mutta aika hyökkäysalueella meni lähes tasan.

Neljän maalin tunnepitoinen erä

Kouvolalaiset saivat entistä enemmän juonesta kiinni. Joukkue sai kiekon alueelle, mutta ratkaisevat viimeiset kosketukset eivät olleet toivotunlaisia. Vahva painostaminen tuotti kuitenkin 2–1-kavennusmaalin Teemu Engbergin laukoessa tarkasti puolustajan jaloista.

Tapparan alivoima oli täydet 100 prosenttia ennen iltaa. Anton Levtchin 2+10 minuutin rangaistusta se ei kestänyt, kun pudotuspelien pistepörssin johtaja Kim Strömberg toi kouvolalaiset tasoihin ylivoimalla.

Erässä villiinnyttiin maalintekoon, kun verkko heilui vielä molemmissa päissä. Joni Tuulola vei Tapparan uudelleen johtoon, mutta Strömberg tasoitti illan toisellaan. Kokonaisuudessaan erä oli KooKoon niin pelitapahtumien kuin laukaustenkin osalta.

KooKoolle vierasryöstö

Erä alkoi vauhdikkaasti Tapparan tuplapaikoilla sekä Juho Rautasen loistavalla yrityksellä, joka ei kuitenkaan yltänyt maaliviivan paremmalle puolelle. Tapparalla oli ajoittain vaikeuksia hyökkäyspelinsä kanssa, mutta erän loppua kohden kone käynnistyi.

Kumpikaan joukkue ei lähtenyt varmistelemaan, sillä peli eteni vauhdikkaasti päädystä päätyyn. Tapparalle oli käydä kenties kohtalokas virhe joukkueen lähtiessä vaihtamaan kesken KooKoo-hyökkäyksen. Kiekko kolisutti kuitenkin maalirautoja. 

Kolmas erä oli maaliton maalipaikoista huolimatta, joten joukkueiden ensimmäisessä välieräottelussa edettiin jatkoerään. KooKoo joutui puolustamaan omalla alueellaan pitkiäkin pätkiä, mutta lopulta Nikkilä toimi kouvolalaisten sankarina.

Radek Koblížek jakoi kiekkoa toiselle laidalle, Nikkilä nousi tyhjään tilaan ja laukoi kiekon Heljangon selän taakse ajassa 69.21. Näin ollen KooKoo otti ensimmäisen kiinnityksen tiivistahtisessa sarjassa, joka jatkuu jo huomenna Kouvolassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo