Tappara nousi kahden maalin takaa KalPan ohi jännittävässä myöhäisillan ottelussa

LIIGA / Raportti
Petteri Puhakka nousi ottelun sankariksi kahdella komealla suorituksella voittomaalikilpailussa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Lauantain Liiga-kierroksella pelattiin Nokia-areenalla kaksi Liiga-ottelua, joista jälkimmäisessä Tappara isännöi KalPaa. TBK:ta kunnioittavien juhlallisuuksien jälkeen pelattu ottelu päättyi Tapparalle voittomaalikilpailun jälkeen luvuin 3–2.

Nokia-areenan jää oli todellisessa testissä, kun lauantain Liiga-kierroksella areenalla pelattiin kaksi ottelua. Jälkimmäisessä ottelussa Tappara sai vieraaksi KalPan. Jännittävä ottelu päättyi Tapparan voittoon voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3–2.

Ennen ottelua kunnioitettiin TBK:n 90-vuotista historiaa ja avauskiekon pudotti Tapparan puolustajalegenda Matti Lampainen. Ensimmäisessä erässä Tappara kunnioitti TBK:ta joukkueen 1950-luvun peliasua muistuttavalla kokonaisuudella ja erän kuulutukset tehtiin myös ruotsiksi.

Tappara lähti väkevästi otteluun

Maaliton avauserä oli Tapparalta vahva erä, eikä KalPalla ollut erässä montaa laadukasta maalipaikkaa. Erän alkupuolella KalPa-hyökkääjä Aleksi Klemetti törmäsi Christian Heljankoon. Törmäyksen jälkeen kumpikin pystyi jatkamaan normaalisti ottelua. Avauskympin loppupuoliskolla Kasper Puutiolla oli vieraiden paras maalipaikka, jonka Heljanko kuitenkin selvitti Tappara-puolustuksen kanssa.

Nopeatempoisessa erässä Tapparalla oli runsaasti hyviä visioita maalintekoon ja KalPan jäi rooliksi vain seurata vastahyökkäyksillä isäntien vahvaa hyökkäyspeliä. Vaikka ottelu alkoikin poikkeuksellisen myöhään, ei avauserässä vauhdista ollut puutetta eikä montaa pelikatkoa erän aikana vietetty.

Toisessa erässä nähtiin videotarkistuksia ja maaleja

Toisessa erässä Juha Jatkolalla oli Heljankoa ajoittain vähäisempi työmäärä, sillä KalPa saapui energisesti erätauolta kaukaloon. Vieraat iskivät erän ensimmäiset osumat, kun Jaakko Rissanen ja Puutio huudattivat paikalle saapuneita KalPa-kannattajia. Illan avausmaali oli kaunista katseltavaa, kun Klemetti ja Mikael Seppälältä riiston tehnyt Tuomas Kiiskinen tekivät loistavan esityön Rissasen maaliin.

Tapparalle vihellettiin erän loppupuolella illan ensimmäinen rangaistus, mutta KalPa ei hyödyntänyt Philip Granathin kaksiminuuttista. Hetki tästä ja Kai Kantola taklasi ikävästi Kasper Kulonummea. Kantolalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Tapparan vahva ylivoimaviisikko haki rauhassa laadukasta paikkaa, jonka päätteeksi Veli-Matti Savinainen kavensi ottelun maalin edustalta.

Kulonummelle tehtiin protokollaan kuuluvat tutkimukset, eikä puolustaja palannut erässä taklauksen jälkeen enää kaukaloon. Tappara sai virtaa Savinaisen maalista ja Valtteri Kemiläinen toi pelin tasoihin, mutta Tommi Miettinen haastoi tilanteen. Erän aikana nähtiin kahdet videotarkistukset, kun ennen KalPa-luotsin haastoa KalPa-puolustaja Lasse Lappalaisen tarkkaa tolppalaukausta tutkittiin videolta. Miettisen haasto kannatti, sillä Savinainen esti Jatkolaa torjuntatyöskentelyssä ja maali hylättin.

Tappara tasoitti ottelun ja voittajaa haettiin ylitöiden kautta

Kolmas kaksikymppinen oli suuremmaksi osaksi Tapparan hallussa, vaikka KalPalla oli myös omat hyvät hetkensä. Isännät saivat palkinnon, kun Patrik Virta ohjasi Kemiläisen laukauksen ohi Jatkolan. Jatkolalla riitti osuman jälkeen tehtäviä, mutta lisäosumia ei nähty ja voittajaa lähdettiin hakemaan jatkoajalta Heljangon myös pitäessä maalinsa puhtaana. 

Kemiläinen esitti tadokasta pelinlukutaitoaan avatessaan varsinaisen peliajan loppupuoliskolla maalin takaa kiekon kohti Tappara-hyökkäystä, mutta kiekko lipui kotijoukkueen harmiksi KalPa-päätyyn ja aloitus tuotiin takaisin Heljangon vartioiman maalin luokse.

Jatkoajalla oli Tapparalla paremmat paikat, mutta fyysinen kamppailu venyi voittomaalikilpailuun. Sankarin viitan sai harteilleen kahdesti kilpailussa komeilla suorituksilla onnistunut Petteri Puhakka

» Lähetä palautetta toimitukselle