Massiivinen tappioputki poikki − Ilves luisteli Tapparan nurin sarja-avauksessa

LIIGA / Raportti
Ilves-puolustus tukki Tappara-hyökkääjien väylät voiton arvoisesti.
Kuva © Saana Hakala
Tappara ja Ilves avasivat kauden 2018-19 perinteisin tamperelaisin menoin. Hakametsässä tunnelma oli suorastaan riehakas pitkän kesän jälkeen, ja molemmat joukkueet uhkuivat näyttöhaluja jäälle paluun hetkellä.
Lähtökohdat 

Tappara on esiintynyt totutun vahvasti kauteen valmistavissa otteluissa, sekä CHL:ssä että harjoitusotteluissa. Vain Jere Karjalaisen ja Tuukka Mäntylän poissaolot hidastavat viime kauden hopeamitalistin kauteen lähtöä.

Maalivahtipelaaminen 

Christian Heljanko oli ensimmäisessä pelissään Liiga-joukkueen ykkösvahtina varmaotteinen, joskin molempien joukkueiden vauhdikas pelityyli aiheutti nuorelle miehelle paikoin kiireen tuntua.

Nuoren miehen mailataituruus aiheutti niin ihastuneita huokauksia kuin kauhistuneita hengityksen pidätyksiä Hakametsän lehtereillä, mutta Heljanko ei hämmentynyt missään vaiheessa omasta näppäryydestään. Teemu Rautiaisen iskemä maali meni helpohkosti etukulmasta sisään.

Puolustuspelaaminen 

Tappara-puolustus joutui taistelemaan kovaa välillä aivan päätylaudassa kiinni, kun Ilves iski kyntensä syvältä kiinni. Rutinoituneet puolustajat selvittivät tunkeilut korkealla prosentilla.

Ilveksen voittomaalissa tuulennopea Juho Liuksiala pääsi pakenemaan Tappara-puolustukselta.

Hyökkäyspelaaminen 

Kirvesrinnat eivät saaneet heti koneitaan hyökkäyksen osalta täydellä teholla käyntiin, vaan homma oli aika ajoin hakemista.

Vaikka Tapparan pelissä oli aika ajoin hyviä elementtejä, hyytyi hurjin pyöritys turhan ajoissa hyökkäyksiin lähdettäessä.

Erikoistilanteet 

Kauden ensimmäinen ylivoima ei tuonut tulosta, eikä edes mainittavia suorituksia kotijoukkueen vyölle. Ilves onnistui murtautumaan ulos puolustuspaineen alta kohti vastustajansa maalia. Alivoima suoritui ensimmäisestä runkosarjapelistä kelvollisesti.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

Tupsukorvat pelasivat pirteän harjoituskauden, ja onnistuivat venyttämään vastustajan maaliverkkojakin perusarkea enemmän. Kivikova Tappara on todellinen mittari heti runkosarjan avauspelissä, kun mukana on monia nuoria pelaajia.

Maalivahtipelaaminen 

Riku Helenius sai peliin suhteellisen maltillisen alun Tapparan hyökkäyspelin tukkoisuuden vuoksi. Kokenut vahti oli olemukseltaan rauhallinen, ja antoi Ilvekselle mahdollisuuden taistella tasapäisesti pisteistä.

Puolustuspelaaminen 

Nuori Ilves-puolustus piti ottelun alussa Tapparan taitoniekat poissa oman maalinsa edustalta, ja esiintyi kaikin puolin moitteetta. Avauserässä Tuomas Salmelan kaksiminuuttinen oli pieni kauneusvirhe tilastoihin.

Melko nimetönkin Ilves-puolustus onnistui tyrehdyttämään Tapparan hyökkäykset loppuun asti, ja oli yksi tärkeimpiä tukipilareita pitkään aikaan ensimmäisessä paikallisotteluvoitossa.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves painoi vahvasti kohti Heljangon maalia ja paineisti ennakkosuosikkina otteluun lähtenyttä Tapparaa tämän tästä. Erityisesti ykkösvitja Arttu Ruotsalaisen johdolla oli vilkkaalla pelipäällä heti ensiminuuteista lähtien.

Mike Halmo oli monessa mukana, aiheuttaen muun muassa omalla hölmöilyillään Tapparan avausmaalin mahdollistaneen erikoistilanteen.

Erikoistilanteet 

Ilveksen kauden ensimmäinen ylivoima ei ollut kokonaisuutena kovin kaksista katsottavaa. Juha Leimu käytti muutaman kerran kovaa kutiaan, mutta useimmin osuen suoraan kärkikarvaajan polvisuojiin.

Rautiainen onnistui ylivoiman loppupuolella ohittamaan Heljangon terävällä kudilla, joskin täysin ilman maskia. Kokonaisuudessaan Ilves pääsi erikoistilanteissa pelin päälle pelin loppua kohti mentäessä.

Erikoista 

Ilves voitti Tapparan ensimmäistä kertaa sitten kauden 2016-17, kun tamperelaiset kohtasivat puolivälierissä. Tuolloin Ilves voitti sarjan viidennen pelin, mutta Tappara voitti kaksi seuraavaa ja eteni välieriin voitoin 4−3.

Viime kaudella Tappara voitti kaikki Tampereen paikalliskamppailut.

Ottelun ratkaisu 

Ilves-hyökkääjä Liuksiala käytti nopeuttaan juuri siinä hetkessä, kun Tappara-puolustus ei sitä odottanut, ja näin laituri pääsi niittaamaan 2−1-voittomaalin ohi Heljangon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo