Ilves jälleen Tapparaa etevämpi Hakametsässä − erien alut ratkaisuasemassa

LIIGA / Raportti
Ilves nappasi jälleen voiton Tapparasta.
Kuva © Samuli Huikuri
Ilves pääsi niskan päälle ollessaan terävänä erien aluissa Tapparaa vastaan. Tupsukorvat osoittivat kärsivällisyyttään, kun kirvesrinnat painoivat takaa-ajoasemassa kohti maalia kolmannessa erässä.

Tappara lähti metsästämään ensimmäistä paikallispelivoittoaan tämän kauden osalta. Kirvesrinnat jäiivät edellisessä liigakamppailussaan nollille, kun Ässät oli parempi maalein 1−0. Kolme ensimmäistä kohtaamista tamperelaisten välillä vienyt Ilves puolestaan kärsi jatkoaikatappion JYPille edellisen kerran tositoimissa ollessaan.

Ilves oli illan ottelussa hereillä jokaisen erän alussa ja ansaitsi laadukkaalla tekemisellään johtoaseman, jonka se onnistui pitämään Tapparan hakiessa pisteisiin riittäviä osumia kolmannessa erässä.

Ilves siirtyi pikavauhtia johtoon, kun Joose Antonen karkasi nokikkain Christian Heljangon kanssa. Antonen nosti tyylikkäästi harhautuksen jälkeen kiekon maalin kattoon. Ilves-hyökkääjä katkaisi liki 30 ottelua kestäneen maalittoman putkensa. Hetkeä myöhemmin Roby Järventie lisäsi tupsukorvien johdon kahteen maaliin.

Rangaistukset tasoittivat kenttätapahtumia ja lopulta Tappara onnistui kaventamaan lukemat 2−1:een ennen erätaukoa. Michal Moravcik lähetti kiekon kohti Eetu Mäkiniemeä ja Lassi Vanhatalo ehti mailallaan väliin ohjaten pikkumustan pussiin. Osuma tarkistettiin videolta korkean mailan varalta.

Jos tuli Ilves ottelun alkuun terävästi, olivat tupsukorvat paremmin hajulla myös toisen erän alussa. Anssi Salmela nosti vierasjoukkueena pelaavan Ilveksen jälleen kahden maalin johtoon. Toisen erän loppua sekoitti Hakametsän hallin jään hajoaminen.

Paikkaustöiden jälkeen Tappara sai hetkeksi hienoisen otteen pelistä, mutta tulostaululle se ei päässyt. Ilves sen sijaan ei päässyt edes laukomaan kohti Heljankoa ennen kuin Toni Utunen antoi rangaistuksellaan tupsukorville mahdollisuuden vetopaikkoihin erikoistilanteessa.

Kolmannessa erässä Tappara sai takavuosilta tutun kirinsä käyntiin, mutta Ilves-maalilla Mäkiniemi toimi joukkueensa pelastavana enkelinä. Hänen edessään joukkue kapteeninsa Eemeli Suomen johdolla pelasi uhrautuvasti blokatessaan Tapparan laukauksia.

Kirvesrinnat hakivat vielä ottelun lopussa kavennusosumaa ilman maalivahtia, mutta Joona Ikonen karautti iskemään illan loppulukemat 4−1 tyhjään verkkoon. Ilves otti näin ollen voiton myös kauden neljännestä Tampereen paikalliskamppailusta ja varmisti Tampereen herruuden itselleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo