Tapparan paluu voittokantaan jäi kahden sekunnin päähän – IFK vahvempi Hakametsässä

LIIGA / Raportti
Michael Garteigin 30 torjuntaa riittivät yhteen sarjapisteeseen.
Kuva © Saana Hakala
Tappara ja HIFK kohtasivat tiistai-illan ainoassa liigaottelussa tasaisissa merkeissä. Tappara vei avauserässä jäähyillyttä IFK:ta miten tahtoi, mutta tuon jälkeen ottelun suunta kääntyi. Lopulta voittajaa haettiin pitkäksi venyneestä voittomaalikilpailusta, jossa vieraat olivat etevämpiä.
Lähtökohdat 

Hurjan seitsemän ottelun mittaisen voittoputken jälkeen viikonloppu oli Tapparalle mollivoittoisempi. Kirvesrinnat hävisivät paikallisottelun Ilvestä vastaan jatkoajalla, eikä lauantain vieraspelistä Hämeenlinnasta kotiintuomisia irronnut.

Kokoonpanosta puuttuivat IFK-otteluun lähdettäessä keskushyökkääjät Jarkko Malinen, Patrik Virta ja pitkäaikaispotilas Valtteri Kemiläinen.

Maalivahtipelaaminen 

Michael Garteig sai seisoskella avauserässä melko rauhassa, kun laukaukset tulivat kaukaa ilman maskia. Toisessa erässä pelin suunta kuitenkin muuttui.

Garteig oli kiekkosateessa Tappara-maalilla totutun varma ja piti joukkuetta torjunnoillaan pystyssä. IFK laukoi maalia kohti 31 kertaa, mutta Garteig yllätettiin vain kahdesti.

Puolustuspelaaminen 

Tapparan puolustukselle kävi ottelun alussa pieniä kiekollisia lipsahduksia, jotka vaikeuttivat omalta osaltaan hyökkäysten rakentelua. Pääosin puolustus piti kuitenkin IFK:n pois vaarallisimmilta maalintekopaikoilta.

Tapparalaisilla riitti enemmän kiirettä toisesta erästä alkaen, kun IFK sai paremmin kiinni pelin juonesta ja kolmannessa erässä kirvesrinnat joutuivat laittamaan kroppaa reilusti likoon.

Hyökkäyspelaaminen 

Ylivoimiensa myötä Tappara pääsi myllyttämään IFK-päädyssä pitkiä pätkiä vaarallisesti.

Tasakentällisin pelatessa kotijoukkue oli kuitenkin hyökkäyksiensä rakentelun kanssa välillä vaikeuksissa IFK:n karvauspelin kanssa. Toisessa erässä tasakentällisin syntyi kuitenkin 2–1-johtomaali, jonka Olavi Vauhkonen ohjasi maalin edestä sisään, ja tämä riitti Tapparalle.

Kolmannessa erässä hyökkääjät keskittyivät lähinnä pitämään kiekkoa kulmissa ja päätöserässä Tapparalle tilastoitiinkin ainoastan yksi laukaus maalia kohti. Jatkoajalla ilme oli kuitenkin täysin toinen, ja yleisö joutui huokaisemaan pettymyksestä useamman huippupaikan jälkeen.

Erikoistilanteet 

Kirvesrinnat pääsivät avauserässä kolmeen otteeseen ylivoimalle. Pakkopeli pyöri pienen alkukankeuden jälkeen näyttävästi, ja tuloksena Niko Ojamäki pääsi tälläämään Anton Levtchin komean poikittaissyötön verkkoon.

Muuten ylivoima pyöri ajoittain jopa liiankin hyvin, sillä peli meni pariin otteeseen kiekon siirtelyksi vielä hyvistäkin laukaisupaikoista.

Tamperelaisten alivoima ei ollut aivan samalla tasolla ylivoiman kanssa. IFK:n toisen erän tasoitusmaalissa Teemu Turunen jäi aivan vapaaksi maalin eteen. Muuten tamperelaisten alivoima taisteli uhrautuvaisesti Garteigin johdolla.

Lähtökohdat 

IFK lähti otteluun vahvassa vireessä, napattuaan viidestä edellisestä ottelustaan neljä voittoa. Helsinkiläisten puolustuspeli oli ollut rautaa, sillä näissä voittopeleissä omissa oli soinut maksimissaan kerran. 

IFK matkasi Tampereelle ilman viime perjantaina nollapelin torjunutta Frans Tuohimaata, jota tuurasi Atte Engren.

Maalivahtipelaaminen 

IFK-maalilla Engren oli iso syy, ettei Tappara karannut jo avauserässä. Maalivahti nappasi muutaman oivallisen kopin, ja 1–0 -maali oli käytännössä mahdoton torjuttava.

Toisessa ja kolmannessa erässä Engren sai olla suhteellisen rauhassa maalillaan, kun IFK sai oman hyökkäyssylinterinsä jauhamaan. Päätöserässä torjuntatöitä riitti ainoastaan yhden laukauksen verran.

Puolustuspelaaminen 

Vieraiden karvauspelaaminen oli ottelun alkuhetkillä myrkkyä Tapparalle, mutta rangaistusten myötä pelin painopiste siirtyi HIFK-päätyyn.

Rangaistusten jälkimainingeissa IFK:lla oli vaikeuksia saada Tappara-myllyä poikki, mikä johti useisiin vaarallisiin paikkoihin. Pidempään tasakentällisin pelattaessa helsinkiläisten puolustus oli kuitenkin vahvaa, ja laadukkaalla pelin avaamisellaan isossa osassa siihen, että pelin suunta kääntyi niin radikaalisti.

Hyökkäyspelaaminen 

IFK:n hyökkäyspelaaminen antoi odottaa vauhdikasta iltaa ottelun alussa, mutta rangaistukset sotkivat kuvioita ja peluutusta. Toisessa erässä jäähyluukun saranoiden hiljennyttyä pääsivät helsinkiläiset laukomaan enemmän hyvistä maalintekosektoreista, ja vähitellen pelin suunta kääntyi.

Kolmas erä oli täysin tasoitusta hakeneen IFK:n juhlaa, ja ainoastaan maalivahti Garteig ja uhrautuvaiset Tappara-pelaajat estivät tasoituksen. Lopulta, vain kaksi sekuntia ennen loppusummeria IFK sai palkinnon ja Jere Sallinen vei onnekkaan pompun jälkeen ottelun jatkoajalle.

Erikoistilanteet 

IFK jäi avauserässä alakynteen kolmen rangaistuksen myötä. Alivoimanelikko oli ajoittain melkoisessa pesukoneessa, mutta selvisi yhdellä takaiskulla.

Vieraiden oma ylivoima puhui toisessa erässä, kun Mikko Kousa laukoi kiekon ylärimaan ja Teemu Turunen pääsi sutimaan irtokiekon maalin edestä tyhjään pussiin.

Ottelun ratkaisu 

Ottelun ratkaisua haettiin voittomaalikilpailussa, jossa tarvittiin lopulta peräti 11 laukojaparia, ennen kuin ratkaisu lopulta saatiin Otto Paajasen yläkulmanostolla.

Muokattu, 25.2.2020, kello 23.05: Kuva vaihdettu Tappara-HIFK-ottelussa otettuun kuvaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo