Tappara varmisti finaalipaikkansa – Waltteri Merelä ottelun ratkaisijana

LIIGA / Raportti
Waltteri Merelä lähetti Tapparan finaaleihin.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Tappara voitti HIFK:n Tampereella 2–1 ja eteni Liigan finaaleihin otteluvoitoin 4–1.

Tappara isäinnöi HIFK:ta Liigan välierien viidennessä ottelussa. Tappara johti sarjaa 3–1 ja lähti hakemaan ratkaisevaa neljännettä voittoa, HIFK:n ollessa luonnollisesti pakkovoiton edessä.

Joukkueet astuivat kaukaloon niskakarvoja nostattavan valoshow'n, sekä studiohenkilökunnan säikäyttäneen ilotulituksen saattelemana. Maamme-laulun esitti Portion Boys ja ottelu oli valmiina alkamaan.

Avausmaali syntyi viisi minuuttia ennen erän loppua ja osumasta vastasi Tapparan Petteri Puhakka. Maksim Matushkin sai kiekon lapaansa siniviivalla ja toimitti sen maalille. Puhakka osui lapansa kärjellä kiekkoon ja ravisteli pölyt halli-DJ:n bassoelementeistä.

Jäähykopin oven saranat narahtivat ensimmäistä kertaa 18.36, kun Eetu Koivistoinen huitoi Tapparan ylivoimalle. Erätauolle mentiin Tapparan 1–0-johdossa ja ylivoimaa jäi toisen erän alkuun 36 sekuntia.

"Gretzky vai Åsten?"

Alivoima kostautui HIFK:lle, kun Tappara tuplasi johtonsa välittömästi toisen erän alussa. Maali oli jälleen ohjuri, kun Jori Lehterä jakoi kiekon Valtteri Kemiläiselle, jonka harppuunan ohjasi häkkiin lähes kaima Waltteri Merelä.

Tapparan jäähyaitio sai ensimmäisen täyttäjänsä ajassa 21.03 Juuso Ikosen hankkiessa itselleen estämisjäähyn. Tapparan maalinedustalla ei kuitenkaan ollut jaossa muita kuin makuupaikkoja ja HIFK jäi maaleitta.

HIFK sai erän puolivälissä toisen ylivoimamahdollisuuden Joni Tuulolan ottaessa kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä, mutta Heljanko oli tälläkin kertaa ohittamaton.

HIFK kavensi ottelun kun toista erää oli jäljellä 41 sekuntia. Micke-Max Åsten polki esiin maalin takaa ja ampui kiekon puolustajan jaloista Heljangon patjaan. Aleksanteri Kaskimäki ilmestyi takatolpalle ensimmäisenä ja löi kiekon puoliksi tyhjään maaliin.

Tappara finaaliin

Kolmannen erän alkua säesti Tapparan kannattajien vihellyskonsertti, kun Ikonen lähti uudelleen jäähylle. Kotijoukkue hoiti tämän kuitenkin kunnialla ja pääsi itse minuutteja tilanteen jälkeen ylivoimalle.

Tappara otti siirretystä rangaistuksesta kaiken irti pitäen kiekkoa kuudella viittä vastaan lähes kaksi minuuttia. Kiekollinen jakso päättyi lopulta HIFK:n katkoon ja Åsten lähti kärsimään koukkaamisjäähyä.

Rangaistusta ollessa jäljellä 33 sekuntia Juha Jääskä koukki Kristian Tanusta ja päästi Tapparan pelaamaan viidellä kolmea vastaan. HIFK:n alivoima keräsi kuitenkin kaksi suurta sulkaa hattuunsa ja tulostaulu pysyi muuttumattomana.

HIFK otti aikalisän ja maalivahtinsa pois puolitoista minuuttia ennen ottelun lopussa. Tappara kesti paineen ja eteni finaaliin otteluvoitoin 4–1.

» Lähetä palautetta toimitukselle