Murskaava Tappara kuskin paikalle välieräsarjassa – Kåsastulin poikittainen maila puhutti

LIIGA / Raportti
Kristian Tanuksen voittomaaliksi jäänyt 3–2-osuma syntyi kylmänviileiden harhautusten jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara siirtyi 2–1-johtoon välieräsarjassa HIFK:ta vastaan voittamalla helsinkiläiset keskiviikko-iltana murskalukemin 5–2. Ottelun voittomaali nähtiin Kristian Tanukselta jo avauserässä.

Tappara otti toisen voiton välieräsarjassa HIFK:ta vastaan lukemin 5–2. Voitolla Tappara siirtyi 2–1-johtoon välieräsarjassa. Ottelun sankariksi nousi Kristian Tanus, joka merkkautti ottelussa voittomaalin ja kokonaistehot 2+0.

HIFK kärsi ison menetyksen ennen ottelun alkua, kun ykkössentteri Eetu Koivistoinen jäi pois kokoonpanosta. Koivistoisen kokoonpanopaikan otti Kevin Roy. Vieraiden kokoonpanoon nousi myös 17-vuotias Kasper Halttunen, joka teki ottelussa pudotuspelidebyyttinsä.

Ottelu oli täydellistä dominointia Tapparalta, joka laukoi ottelussa peräti 68 kertaa, kun taas kirvesrintojen maalilla seissyt Christian Heljanko merkkautti ottelussa vain 10 torjuntaa. HIFK kunnostautui rangaistusaitiossa, sillä helsinkiläiset napsivat Eddie Larssonin 10 minuutin käytösrangaistuksen lisäksi kahdeksan kahden minuutin rangaistusta.

Tanus oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Ensimmäinen erä pelattiin täysin Tapparan pillin mukaan. Hallitseva Suomen mestari pyöritti peliä luoden useita laatupaikkoja. HIFK-maalilla torjunut Roope Taponen onnistui kuitenkin pitämään avauserän lukemat siedettävänä.

Ottelun avausmaali nähtiin vain kuuden minuutin pelin jälkeen, kun Joni Tuulola huudatti kotiyleisöä vakuuttavalla lämärillä. Avauserän suurin hahmo oli kuitenkin Tanus kahden maalinsa kanssa, joista ensimmäinen syntyi ylivoimalla.

Koivistoisen poisjäännin johdosta HIFK-ykkösvitjaan ottelua ennen nostettu Aleksanteri Kaskimäki niittasi vieraiden 2–1-kavennuksen ennen Tanuksen toista osumaa. Enempää osumia ei avauserä tarjonnut, ja joukkueet poistuivat pukukoppeihin isäntien 3–1-johtoasemassa. Laukaukset avauserään merkittiin Tapparan hyväksi mykistävästi 24–6.

Luokaton HIFK jäähyili enemmän kuin laukoi

Toinen erä toi mukanaan kuumia tunteita, ja HIFK aloitti rangaistussumansa vain 36 sekunnin jälkeen. Otso Rantakarin huitomisrangaistus johdatti kirvesrinnat ylivoimalle, ja Veli-Matti Savinainen upotti isäntien neljännen osuman.

Tämä riitti HIFK-päävalmentaja Ville Peltoselle, joka otti Taposen vaihtoon. Tilalle HIFK:n tolppien väliin luisteli Niilo Halonen, jolle minuutit olivat pudotuspelien ensimmäiset. Tappara karkasi menojaan, kun Waltteri Merelä niittasi isäntien upean ylivoimakuvion päätteeksi Tapparan jo 5–1-johtoon.

Lisämaaleja erä ei tarjonnut, mutta erän loppua kohden helsinkiläisten pannu meni nurin kerta toisensa jälkeen. Erän kohahduttavin tilanne nähtiin, kun HIFK:n Christian Kåsastul iski poikittaisella mailalla Tapparan Ben Thomasia suoraan niskaan.Tilanteesta ei kuitenkaan tuomittu rangaistusta.

Vieraiden saldo kahden erän jälkeen oli kahdeksan laukausta, ja kahdeksan rangaistusta.

HIFK petrasi, mutta ei tarpeeksi

HIFK sai vielä laihan lohdun kolmanteen erään, kun Leevi Teissala nosti maalinedustapainin seurauksena rystyltä vieraiden illan toisen osuman. Kolmanteen erään huomattavasti otteitaan parantanut vierasjoukkue näytti paljon pirteämmältä jäällä, vaikka Peltonen kertoi lehdistötilaisuudessa toisella erätauon puheensa olleen vain kosmetiikkaa.

Enempää rangaistuksia ottelussa ei vihelletty, joten kosmetiikan seassa oli selkeästi käyty erän rangaistuksia läpi.

Helsinkiläisten aikalisä ja kavennusosumien hakeminen ilman maalivahtia ottelun loppuhetkillä ei tuottanut tulosta, ja Tappara voitti ottelun vakuuttavasti lukemin 5–2. Ottelusarja jatkuu poikkeuksellisesti Tampereella perjantaina lukemista 2–1. 

Toinen välieräsarja Ilveksen ja Pelicansin välillä jatkuu torstaina tasatilanteesta 1–1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo