Tappara luisteli sitkeän vastustajansa jalat alta ja otti ensimmäisen kotivoittonsa yli kuukauteen

LIIGA / Raportti
Christian Heljanko pääsi pitkästä aikaa pelaamaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara oli viimeksi voittanut Hakametsässä 11.12.Paineet kotivoiton suhteen olivat siis kovat. Voitto lopulta tulikin, mutta ei suinkaan mitenkään helpolla. Ässät laittoi kovasti hanttiin, mutta isäntien parempi liike ja viimeistely tuotti lopulta voiton.
Lähtökohdat 

Tappara oli viimeksi voittanut kotiottelunsa 11.12. joten se lähti raivoikkaasti hakemaan voittoa Hakametsässä. Se oli hyvällä pelillä voittanut Kärpät vieraissa, odotukset olivatkin täten korkealla.

Maalivahtipelaaminen 

Tapparan maalille luisteli pitkän tauon jälkeen Christian Heljanko. Hän sai pitkään olla melkoisen rauhassa maalillaan, sillä vieraille ei juurikaan maalintekotilanteita siunaantunut. Toisessa erässä hän esitti muutaman näyttävän torjunnan varsinkin Ässien ylivoiman aikana. Kolmannessa erässä hän jatkoi loistavia torjuntojaan ja varsinkin Ässien kahden miehen ylivoimalla pystyi torjumaan porilaisten yritykset.

Puolustuspelaaminen 

Puolustuspelaaminen ei kovin kovalle koetukselle joutunut. Ässien vähäiset hyökkäykset Tappara pystyi suhteellisen hyvin hoitelemaan. Ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä pelannut Adam Polasek pelasi tyydyttävästi.

Vaikka Ässät saikin ottelun edetessä pelinsä kulkemaan paremmin, pystyi Tappara puolustamaan varsinkin keskustan ja maalinedustan hyvin. Uhrautuvan puoluistuksen lukkona oli myös mainiosti torjunut maalivahti Heljanko.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyksiin Tappara lähti vauhdilla ja sai tuotua kiekon useasti porilaisten alueelle. Hiukan huolimattomasti he kuitenkin kiekkoa käsittelivät ja tästä syystä tulosta ei syntynyt riittävästi.

Toisessa erässä peli alkoi hiukan paremmin rullaamaan ja varsinkin Patrik Puistolan upea syöttö Alexander Ytterellin avausmaaliin oli upeaa katseltavaa. Tappara alkoi myös paremmin hyödyntämään maskipelaajia, sitä kautta syntyi myös Teemu Suhosen laukoma 2-0 -osuma.

Jonkin verran Tapparan hyökkäyksistä puuttui se normaali terävyys, joten kolmannen maalinsakin he saivat vasta Ässien yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia.

Erikoistilanteet 

Ylivoimaansa Tappara ei alussa saanut aivan normaalin tapaan rullaamaan, vaikka se kiekkoa pystyikin alueella pitämään.

Alivoimalla Tappara pelasi loistavasti. Se pystyi puolustamaan keskustan hyvin eikä Ässät pystynyt edes kahden miehen ylivoimalla tekemään maalia. Tiivis puolustus antoi vastustajan siirrellä kiekkoa, mutta kunnon tekopaikoille heitä ei päästetty.

Lähtökohdat 

Ässät saapui Tampereella kahden ottelun tappioputkessa. Takana oli vierastappiot niin Lukkoa kuin HPK:ta vastaan. Viimeisin kotiottelu Jukureita vastaan oli päättynyt jatkoaikavoittoon.

Maalivahtipelaaminen 

Maalissa aloitti Sami Aittokallio, joka torjuikin todella mainiosti pitäen Tapparan nollilla. Toisessa erässä hän kuitenkin hiukan loukkasi itseään, joten Daniil Tarasov luisteli hänen tilalleen.

Tarasov yllätettiin toisessa erässä kahdesti, mutta häntä niistä maaleista ei voi syyttää. Aivan yhtä varman oloinen ei hän kuitenkaan ollut kuin Aittokallio. Päätöserässä Tarasov piti nollan, sillä viimeisen maalinsa Tappara iski tyhjään maaliin.

Puolustuspelaaminen 

Ässät joutui puolustuskannalle heti ottelun alusta alkaen, mutta taisteli urhokkaasti ja onnistui jäädyttämään Tapparalta pahimmat maalintekoyritykset. Toisessa erässä maalivahdin vaihtumisen jälkeen puolustuspelaaminen hiukan levisi ja Tapparalle pystyi levittämään peliä paremmin ja luomaan maskia laukausten eteen.

Hyökkäyspelaaminen 

Ässille jäi ainoaksi mahdollisuudeksi keskittyä vastaiskuihin. Niihin se ei saanut riittävää terävyyttä mukaan, jotta tulosta olisi maalien muodossa tullut.

Suurin osa porilaisten laukauksista tuli melko kaukaa tai huonosta sektorista. Joukkue olisi kaivannut sellaista rouhijaa, joka olisi pystynyt ajamaan tamperelaisten maalille ja aiheittamaan siellä hämminkiä.

Erikoistilanteet 

Alivoimalla Ässät pelasi hyvin. Tappara ei saanut vaarallisia poikittaissyöttöjään annettua ja maalivahdit hoitelivat loput tilanteet.

Ylivoimapeli Ässillä parani sitä mukaa mitä enemmän se pääsi sitä pelaamaan. Palkintoa maalin muodossa ei kuitenkaan tullut, hyvistä yrityksistä huolimatta. Tolppaan kiekko pariin otteeseen Ässien toimesta saatiin, mutta tällä kertaa ei edes onni ollut myötä.

Erikoista 

Ässät joutui vaihtamaan maalivahtia ajassa 26.37. Sami Aittokallio loukkasi itsensä, eikä pystynyt enää jatkamaan ottelua. Daniil Tarasov luisteli hänen tilalleen.

Ottelun ratkaisu 

Patrik Puistolan upea poikittaissyöttö hyökkäysalueella tarjosi Alexander Ytterellille paikan iskeä ottelun avausmaali. Tämä myös hiukan helkpotti mailanpuristusta ja Tapparan pelaamiseen tuli tarvittavaa rentoutta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo