Tappara häikäsi jälleen avauserässä − Bäckströmistä Liigan toiseksi vanhin nollapelin pelannut maalivahti

LIIGA / Raportti
Bäckström nousi historian kolmanneksi yli 40-vuotiaana nollapelin torjuneeksi veskariksi.
Kuva © Saana Hakala
Ässät lähti haastamaan päivän ainoassa liigaottelussa voittoputkessa liitävää Tapparaa. Tampereella nähtiin jälleen eriskummallinen avauserä, kun vierasjoukkue oli tiukasti telineissä kirveen heiluessa.
Lähtökohdat 

Kirvesrinnat ovat päässeet viime vuosilta tuttuun lentoon. Edellisessä ottelussa joukkue piti HIFK:n ilman maalia kohti tulleita laukauksia yli erän, ja nousi takaa-ajoasemasta voittoon.

Maalivahtipelaaminen 

Tappara-maalilla torjuntavuoron saanut Niklas Bäckström hoiti leiviskänsä tyylikkäästi ja juuri sellaisella varmuudella kuin hänen kaltaiseltaan veteraanilta sopii odottaa. Avauserässä Tappara-veskarilla oli jälleen hiljaista. Tilastoihin kertyi ennen erätaukoa yksi torjunta.

Nollapelin pelannut Bäckström nousi Liigan toiseksi vanhimmaksi vastaavaan pystyneeksi veräjänvartijaksi. Hänen edellään on Jussi Markkanen.

Puolustuspelaaminen 

Ässät ei saanut aluksi mainittavia tekoja aikaan, joten Tapparan peräpää sai keskittyä hyökkäysten tukemiseen. Vaikka porilaisryhmä piristyi taiston edetessä, pysyi Tappara-viisikko pelin sisällä.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara ei saanut aivan samanlaista vyöryä aikaan kuin edellisessä ottelussaan, mutta tilanne pysyi isäntien hallinnassa koko illan ajan. Kristian Kuusela avasi kotijoukkueen maalihanat kovan painostuksen jälkeen.

Tappara piti hyvällä liikkeellä homman hallussa, eikä Ässillä tuntunut olevan juuri mahdollisuuksia kamppailla voitosta näennäisestä tasaisuudesta huolimatta.

Erikoistilanteet 

Tappara sai ylivoiman heti ottelun alussa, muttei onnistunut virittämään peliään siihen iskuun, että kuparinen oltaisi rikottu alta aikayksikön − eikä ylivoimalla aikayksikön jälkeenkään.

Kirvesrinnat saivat ottelun aikana liki solkenaan ratkaisun paikkoja erikoistilanteiden kautta.

Lähtökohdat 

Ässät on piristynyt alkukauden vaikeuksien jälkeen, ja uuden valmentajan alaisuudessa porilaiset ovat napanneet pisteitä kohenevalla tahdilla − viimeisimpänä irtosi piste Ilvekseltä jatkoajan jälkeen.

Maalivahtipelaaminen 

Tällä kaudella patapaitojen tolppien välissä urakoinut Andreas Bernard teki kaikkensa, että joukkue kamppaili pisteistä ennakkosuosikkia vastaan. Kiekkosade oli paikoin rankkaa.

Puolustuspelaaminen 

Joukkueen puolustuksella oli hankaluuksia pysyä vilkkaiden vastustajien hyökkääjien tahdissa, ja vaikeudet näkyivät erityisesti jäähyherkkyytenä.

Hyökkäyspelaaminen 

Vierailijat eivät saaneet luotua tuhoisia paikkoja Bäckströmin vartioimalle maalille, eikä Tapparan kaltaista joukkuetta puolittaisilla tilanteilla voi voittaa.

Erikoistilanteet 

Ässät taisteli alivoimalla urhoollisesti Bernardin johdolla, mutta voittomahdollisuudet vähenivät alituisen jäähyilyn sekä liikkeen hiipumisen seurauksena.

Ylivoima ei tuonut porilaisille tilastomerkintöjä − edes ottelun viimeisillä minuuteilla, kun joukkueelle tarjottiin mahdollisuutta pelata kuudella neljää vastaan.

Erikoista 

Kun laskee yhteen Tapparan kahden edellisen ottelun ensimmäiset erät, on tamperelaisryhmä iskenyt kaksi osumaa. Vastustaja on saanut samassa ajassa yhden laukauksen kohti kirvesrintojen veräjää tuoden maalivahdille torjunnan.

Ottelun ratkaisu 

Ässät oli hyökkäyspäähän liian tehoton pystyäkseen kamppailemaan liigapisteistä Tapparan tasoista joukkuetta vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo