TPS:n hölmöilyjäähyt kävivät kalliiksi − Tappara latoi seitsemän maalia ja jatkoi hurjaa alkukauttaan

LIIGA / Raportti
Tappara näytti vahvuutensa Turussa.
Kuva © Timo Savela
Tampereen Tappara otti jo kahdeksannen voittonsa 7−2-murskavoitolla TPS:stä. Tamperelaisten tehokas ylivoima ratkaisi ottelun.
Lähtökohdat 

TPS:llä oli alla voitto keskiviikolta KooKoosta, jonka turkulaiset kaatoivat lukemin 2−7. Perjantaina joukkueen kokoonpano oli lähes identtinen keskiviikon kamppailuun nähden. Ainoastaan seitsemäs puolustaja vaihtui Olli Kaskisesta Jani Forsströmiin.

Maalivahtipelaaminen 

Rasmus Tirrosella oli vaikea iltapuhde, sillä Tappara kisutteli sellaisia maaleja, joille TPS-vahti ei voinut mitään. Tästä poikkeus oli tamperelaisten Anton Levtchin tekemä maali päätöserän alussa. Levtchi sutaisi pienestä kulmasta kaikkien hämmästykseksi kiekon ohi Tirrosen. 

Puolustuspelaaminen 

TPS puolusti kelvollisesti tasakentällisin, vaikka tamperelaiset onnistuivat sahaamaan muutamia huippupaikkoja. Hyökkäyksiinlähdöt eivät näyttäneet organisoiduilta, jonka vuoksi Tappara käänsi useasti vastaan omalta siniviivalta.

Kolmannessa erässä, kun ottelu oli ratkennut, TPS-puolustukselle tuli pahoja hasseja, joista Tappara rokotti.

Hyökkäyspelaaminen 

Kotijoukkue sai otteluun todella hyvän alun ja Henrik Larsson viimeisteli avausmaalin parin peliminuutin jälkeen. Topi Nättinen teki osumaan hienon esityön, kun hän taiteili keskialueella Tappara-pelaajien ohi ja tarjosi poikittain Larssonille. 

Turkulaisten hyökkäys pyöri mukavasti ja hallintajaksoja syntyi Tappara-päätyyn. TPS olisi voinut pelata suoraviivaisemmin, sillä TPS-pelurit hakivat lähes aina laukauspaikasta vielä parempaa tonttia. Lisäksi laukaukset kilpistyivät tamperelaispuolustukseen. 

Erikoistilanteet 

TPS otti todella kalliita jäähyjä. Kolmesta ensimmäisestä TPS-jäähystä Tappara iski jokaisesta maalin. Kaksi ensimmäistä jäähyä tuomittiin turkulaisten hyökkäyspäädystä ja kolmas vihellettiin, kun kotijoukkueella oli kuusi kenttäpelaajaa jäällä.

Ylivoimalla TPS onnistui kertaalleen, kun Lauri Pajuniemi täräytti hirmupommin siipimiehen paikalta Tappara-maalin kattoon. 

Lähtökohdat 

Tappara oli voittanut kaikki kauden pelinsä. Tiistaina kärkikamppailussa nujertui Kärpät. Kirvesrinnat tekivät yhden muutoksen kokoonpanoonsa, kun Anton Ollikaisen korvasi Matias Lehtonen.

Maalivahtipelaaminen 

Christian Heljanko pelasi varmasti maalillaan, vaikka huippupelastuksiin hänen ei tarvinnut venyä. TPS:n maaleja ei voi panna 22-vuotiaan vahdin piikkiin.

Puolustuspelaaminen 

Tappara pelasi uhrautuvasti puolustuspäässä eikä TPS saanut hyvinkään montaa selkeää maalipaikkaa. Vieraat karvasivat maltillisesti, mikä tukki turkulaisten avauspelaamista. Kirvesrinnat kykenivät parempiin ratkaisuihin paineen alla.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara onnistui murtautumaan TPS:ää paremmin maalipaikoillle. Ottelun alussa vieraiden hyökkäys oli kohmeessa, mutta TPS-puolustaja Aleksi Anttalaisen jalasta maaliin kimmonnut osuma pyöräytti tamperelaisten hyökkäysruletin käyntiin.

Erikoistilanteet 

Tapparan ylivoima oli jääkiekkotaidetta parhaimillaan. Kaksi erittäin hienoa maalia, joissa kiekko liikkui koko viisikon läpi. Kolmannessa miesylivoimalla tehdyssä maalissa Kristian Kuusela sai kohtuuttomasti aikaa ja Jere Karjalainen sivalsi tyhjään maaliin.

Alivoimalla Tappara päästi yhden maalin.

Ottelun ratkaisu 

Levtchin kolmannen erän alussa tekemä maali katkaisi viimeistään TPS:n selkärangan. Tappara hassutteli vielä kaksi lisäosumaa, kun turkulaispuolustus teki suuria virheitä. 

Juttua muokattu 27.9.2019 klo 23.22: Tappara voitti Kärpät tiistaina varsinaisella peliajalla eikä jatkoajalla, kuten jutussa aiemmin kerrottiin. Korjattu tieto Tapparan kokoonpanosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo