Sportille maukas voitto Turusta – voiton takuumiehenä 500. ottelun Niko Hovinen

LIIGA / Raportti
Niko Hovinen oli tänään muuri vaasalaisten maalilla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Turussa suurimman osan ottelua vahvasti hallinnut TPS ei löytänyt keinoja Niko Hovisen ohittamiseen. Vaasalaiset veivät mukanaan kolme pistettä lukemin 2–3.

TPS sai vieraaksi Vaasan Sportin, joka aloitti kolmen ottelun vieraskiertueen Turusta. Sportilla oli allaan kaksi tappiota ja vain kaksi tehtyä maalia kolmeen viimeiseen otteluun. Tänään vaasalaiset onnistuivat kolmesti, mikä riitti ottelua hallinneiden turkulaisten kaatamiseen.

Sportin maalilla pelannut Niko Hovinen oli mukana 500. ottelussa. Hovinen on Liigan 19. maalivahti, joka saavutti tämän virstanpylvään ja aktiivisista maalivahdeista ainoastaan KaPan Eero Kilpeläisellä on enemmän otteluita.

Vaikka TPS lähti otteluun kovalla paineella, vastasivat vierailijat ensimmäisestä maalista, kun ruotsalaispuolustaja Emil Johansson sivalsi kiekon laidan vierestä ohi Andrei Karejevin maalin ylänurkkaan. Maali käytiin tarkastamassa vielä videolta, mutta turkulaiskannattajien pettymykseksi kiekko vietiin keskiympyrään.

Erä jatkettiin vahvassa turkulaishallinnassa, kunnes yhdeksännellä minuutilla Sportin Valtteri Viljanen ja Aaro Vidgren joutuivat samanaikaisesti jäähylle kampituksesta. Kotijoukkueen tasoitus nähtiin kaksi sekuntia ennen jäähyjen päättymistä, kun Ville Lajusen laukaus upposi Mikael Pyyhtiän jalan kautta ohi vahvasti maalissa aloittaneen Niko Hovisen.

Toiseen erään palasi sisuuntunut vaasalaisryhmä, joka sai painettu peliä TPS:n päätyyn. Pyörityksen seurauksena vierailijat pääsivät ylivoimalle, jota Sport ei jättänyt hyödyntämättä. Olavi Vauhkonen oli laidalla vapaana ja pääsi sijoittamaan kiekon maaliin.

Vaasalaisten kolmas osuma merkittiin illan toisen maalinsa tehneelle Johanssonille, jonka laukaus siniviivalta upposi helpon näköisesti ohi Karejevin. TPS-valmennus tekikin tästä johtopäätöksensä ja vaihtoi maaliin Eetu Anttilan.

Toisen erän edetessä peli tasaantui, mutta varsinkin turkulaisten ykköskenttä rakenteli peliä hyvin vastustajan päätyyn. Turkulaisten kavennuksesta vastasikin ykköskenttä, kun Juuso Pärssinen syötti maalin eteen Markus Nurmelle, joka ei paikkaa tuhlannut.

Pärssinen pääsi yrittämään rangaistuslaukausta, kun hänet kaadettiin yrittäessään purjehtia Sport-puolustuksen läpi. Niko Hovinen ei kuitenkaan päästänyt ohitseen Pärssisen yritystä uittaa kiekkoa jalkojen välistä.

Viimeiseen erään TPS sai jälleen isompaa vaihdetta päälle ja erä pelattiin käytännössä yhtä päätyä. Juhlaotteluaan pelannut Hovinen oli kuitenkin turkulaisille ohittamaton muuri. TPS vei laukaukset viimeisessä erässä 28-4, mutta tämä ei riittänyt vaan pisteet lähtivät vaasalaisten matkaan.

Sport jatkaa vieraskiertuetta perjantaina Helsingissä HIFK:ta vastaan ja TPS kohtaa lauantaina kotonaan Tapparan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo