Perjantaista sisuuntunut TPS tyrmäsi Sportin − Lassi Lehtinen nollasi vaasalaiset

LIIGA / Raportti
Lassi Lehtinen torjui kauden neljännen nollapelinsä.
Kuva © Timo Savela
Perjantaina Vaasassa juhlinut Sport saapui Turkuun jatkamaan vahvaa virettään. TPS kuitenkin otti edellispäivän opit talteen ja nappasi nelosketjun johdolla puhtaan voiton.

TPS aloitti ottelun vahvalla liikkeellä pakottaen Sportin ahtaalle ja rikkomaan useaan otteeseen. Ensimmäinen ylivoima sujui luovasti, mutta syöttökuvioiden kannalta ontuvasti. Toisen ylivoiman jälkilöylyissä turkulaisisännät kuitenkin löysivät avaimet Sport-puolustuksen murtamiseen.

Topias Haapasen onnistumisesta ehti kulua vain 14 sekuntia, kun TPS juhli uudelleen Juhani Jasun kääntölaukauksen upottua Rasmus Reijolan vartioiman maalin etukulmasta verkon perukoille.

Ripeä takaisku pakotti Risto Dufvan käyttämään aikalisän ja rauhoittamaan joukkueensa otteita. Kotijoukkue sai vielä kolmannen ylivoimatilaisuuden, mutta avauserän jälkeen tauolle siirryttiin 2−0 lukemissa.

Sport löysi itsensä toisessa erässä jälleen ottavana osapuolena. Erän alussa Mikael Pyyhtiä näytti syöttötaitojaan nostamalla kiekon siniviivan tuntumasta yläilmoihin, syötön vastaanotti Aarne Intonen Reijolan nenän edestä, mutta Sport-vahdin otteiden ansiosta takaiskuja ei tullut ennen erän viimeisiä minuutteja enempää.

Sport sai paremmin painetta myös turkulaispäätyyn, mutta myös Lassi Lehtisellä oli hyvä pelivire päällä. Sportin tavoin myös TPS:llä oli maalivahdin parhaat kaverit eli tolpat ja ylärima mukana torjuntatöissä. Pavol Skalický onnistui toisen erän lopuilla peittoamaan Reijolan, ja kolmanteen erään siirryttiin TPS:n kolmen maalin etumatkassa.

Kolmannessa erässä Sport sai rakennettua parhaimmat paikkansa palatakseen taisteluun pisteistä, mutta Lehtinen ei suostunut antamaan periksi. Vaasalaisten ainoa ylivoimakaan ei tuottanut lohtua, ja TPS nappasi takaisimaksuna puhtaan voiton. Lehtinen nappasi kauden neljännen nollapelinsä 21 torjunnalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo