SaiPa kiri voittoon Turussa — TPS edelleen ilman pisteitä kotijäällään

LIIGA / Raportti
Vierasjoukkue SaiPan pelaajilla riitti syytä hymyyn, kun joukkue nousi kahden maalin tappioasemasta maukkaaseen vierasvoittoon Turussa lauantaina.
Kuva © Topi Lainio
Turkuhallin lauantai-illassa nähtiin ensimmäistä kotivoittoaan metsästäneen TPS:n sulaminen kahden maalin johtoasemasta seitsemänteen kotitappioonsa. SaiPa nousi kärkipelaajiensa johdolla lopulta varsin ansaittuun voittoon lukemin 2–3.
Lähtökohdat 

TPS lähti metsästämään kauden ensimmäistä kotivoittoaan haastavista asetelmista, sillä edelliseltä illalta oli alla tappio voittolaukauksien jälkeen Raumalta.

TPS lähti lauantain otteluun lähes samalla kokoonpanolla kuin Lukkoa vastaan perjantaina, kun ainoastaan lupaava puolustaja Eemil Viro korvasi Aleksi Anttalaisen kokoonpanossa.

Maalivahtipelaaminen 

TPS:n maalissa torjui joukkueen selkeä ykkösmaalivahti Rasmus Tirronen, joka pelasi maalissa myös edellisenä iltana Raumalla.

Tirronen pelasi perusvarman ottelun, mutta varsinkin Teemu Ramstedtin tekemässä SaiPan toisessa maalissa hän näytti olevan hyvin erikoisessa torjunta-asennossa. Tirrosella oli mahdollisuus estää myös SaiPan kolmas maali, sillä kulma josta kiekko meni maaliin oli hyvin pieni.

Puolustuspelaaminen 

TPS:n puolustuspelaaminen ei vieläkään vakuuttanut, mutta tässä ottelussa joukkue blokkasi laukauksia uhrautuvasti. Muuten nähtävissä oli edelleen tuttua kiekon perässä juoksemista ja vastustajan hyökkääjien hukkaamista omalla alueella.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS:n hyökkäykset tasakentällisin loistivat poissaolollaan. Hyökkäyksiinlähdöistä puuttui oikeanlainen rytmi ja tukitoimet, joten TPS ei juurikaan päässyt keskialueen yli vauhdilla ja kiekon kanssa.

Maalipaikkoja joukkue ei luonut juurikaan, ellei muutamaa SaiPan puolustuksen kiekollisista virheistä tullutta tilannetta oteta huomioon.

Erikoistilanteet 

Ylivoimalla TPS onnistui kahdesti, kun ensin Lauri Pajuniemi ampui kauden kuudennen osumansa Henrik Larssonin syötöstä. Myös toisesta maalista vastasi TPS:n kakkosylivoima, kun Simon Suoranta kiepautti kiekon maaliin.

Turkulaisten alivoima ei toiminut ottelussa, sillä kahdesta ylivoimastaan SaiPa käytti toisen. Kultakypärä Tomas Zàborský käänsi SaiPan ensimmäistä kertaa johtoon luvattoman helposti ja pienestä kulmasta, kun rangaistus oli vanhentunut vain 14 sekuntia. SaiPan avausmaalikin tuli vain kuusi sekuntia TPS:n ensimmäisen rangaistuksen jälkeen.

Lähtökohdat 

SaiPa saapui Turkuun erinomaisessa vireessä, kun viidestä edellisestä ottelusta neljä oli päättynyt lappeenrantalaisten voittoon. Edellisessä kahdessa vierasottelussa SaiPan verkkoon ei oltu tehty maaliakaan. 

Maalivahtipelaaminen 

SaiPan maalia vartioi illan ottelussa Nashvillen NHL-varaus Niclas Westerholm. Nuori maalivahti olisi voinut varsinkin TPS:n toisessa maalissa pelata jäitä pitkin tulleen käännön huolellisemmin pois, mutta hoiteli iltapuhteensa muuten varsin mallikelpoisesti.

Puolustuspelaaminen 

SaiPa puolusti varsinkin TPS:n nopeat vastahyökkäysyritykset jämäkästi pois läpi ottelun. Turkulaiset eivät juurikaan luoneet maalipaikkoja tasakentällisin.

Joukkueella ei ollut suurempaa hätää omassa puolustuspäässään missään vaiheessa ottelua.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPa onnistui luomaan läpi ottelun enemmän laadukkaita maalipaikkoja kuin kotijoukkue, mutta viimeiset ratkaisut kestivät liian kauan, jolloin kotijoukkue onnistui blokkaamaan paikat hyvällä prosentilla.

SaiPa oli joukkueista se, kumpi sai hyökkäyspeliään käyntiin myös tasakentällisin, illan isäntien hyökkäyspelaamisen yskähdellessä rajusti.

Erikoistilanteet 

SaiPa pääsi ottelussa kolmesti ylivoimalle, ja oli joka kerta vaarallinen. SaiPan avausmaali, Joni Nikon osuma, tuli aivan ylivoiman jälkimainingeissa. Toisen rangaistuksen aikana SaiPa onnistui vain 14 sekunnin pelaamisen jälkeen kultakypäränsä Záborskýn toimesta.

SaiPan alivoima ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Hyökkääjä John Perssonin idioottimainen hyökkäyspäässä hankittu ulosajo johti TPS:n viiden minuutin ylivoimalle. Turkulaiset onnistuivat iskemään kahdesti pitkällä ylivoimallaan. Muita rangiastuksia SaiPa ei ottelussa ottanut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo