Ryhdistäytynyt TPS tasoitti otteluvoitot Pelicansia vastaan − Mikael Pyyhtiän maali riitti voittoon asti

LIIGA / Raportti
Onnistumisen iloa, kun Mikael Pyyhtiä on juuri vienyt TPS:n 1−0 johtoon.
Kuva © Timo Savela
TPS pesi kasvonsa tiistaina, kun se otti tärkeän voiton Pelicansista 2-0-lukemin. Ottelun voittomaalista vastasi Mikael Pyyhtiä. Lisäksi Andrei Karejev oli voiton takuuna nollapelillään.

Turussa miteltiin toinen puolivälieräottelu TPS:n ja Pelicansin välillä. Lahtelaisten erinomainen ylivoima oli tuonnut ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan loppunumeroin 5−3, joten tänään oli TPS kovan paikan edessä, koska Pelicansia ei kannata päästää 2−0 johtoon sarjassa sarjan siirtyessä seuraavaksi Lahteen.

Turkulaiset pääsivät ottamaan revanssin heti seuraavana päivänä Pelicansista. TPS:n puolustaminen oli ottanut oppia edellisestä pelistä, ja TPS oli selkeästi parempi joukkue, kuin avauskamppailussa. Lahtelaisten osalta peli ei tarjonnut samanlaista ilotulitusta, kuin eilinen ottelu, jossa Pelicansin ylivoima oli voiton takuuna.

Pelicans sai illan kamppailuun mitä loistavimman lähdön, jolla se sai pitkän hyökkäystuokion pidettyä TPS:n alueella, mutta maaliin asti kiekko ei päätynyt lahtelaisten toimesta. Erä oli muutoin todella vauhdikasta ja tasaista jääkiekkoa, mutta erän edetessä TPS otti ottelusta vahvemmin otetta ja olikin lähempänä vierasjoukkuetta lähempänä siirtyä johtoon.

Erän puhuttavin tilanne tapahtui, kun erää oli pelattu 14:07. Ruben Rafkin pääsi laukomaan suoraan syötöstä kiekon Pelicansin maaliin. TPS näytti juuri siirtyneen 1−0-johtoon, mutta Tommi Niemelä ja Pelicans haastoivat tilanteen maalivahdin häirintänä. Videota katsottaessa Petteri Wirtasen todettiin estäneen Pelicansin maalivahtia Patrik Bartošákia tilanteessa, ja näin maali hylättiin. Taululla pysyivät lukemat siis 0−0:ssa.

Turkulaisten avausmaali oli myös lähellä neljä minuuttia myöhemmin, kun Ruslan Ishakov nousi vahvasti lahtelaisten maalille, mutta Rudolf Červený toimi viime hetkellä Pelicansin pelastajana, kun hyökkääjä sai maaliviivalta pelastettua kiekon ennen kuin se olisi lipunut maaliin asti. Erä tarjosi viihdettä paljon, mutta maalitili jäi kummaltakin joukkueelta vielä avaamatta.

Toinen erä sai vauhdikkaan startin, kun ensimmäiseen kahteen minuuttiin mahtui peräti kaksi rangaistuslaukausta. Ensiksi Sakke Hämäläistä rikottiin, ja Iikka Kangasniemi pääsi kokeilemaan maalintekoa, mutta eilisen pelin sankari osui ainoastaan tolppaan. Hetkeä myöhemmin kotijoukkueelle vihellettiin puolestaan rangaistuslaukaus. Tällä kertaa Juuso Pärssinen sai vuoron kokeilla maalintekoa. Tämän yrityksen nollasi patjallaan kuitenkin Bartošák.

Toisessa erässä TPS oli parempi osapuoli. Pelicansin avaukset eivät löytäneet perille asti, ja näin hyökkäysten rakentelu oli lahtelaisille vaikeaa. Edes viime pelissä erinomaisesti toiminut ylivoima ei yltänyt samaan vireeseen.

TPS:n hyvä toinen erä palkitaan, kun Mikael Pyyhtiä pääsi viimeistelemään turkulaiset 1−0-johtoon. Maaliin erinomaisen esityön tekivät Aleksi Anttalainen ja Lauri Pajuniemi. Pelitapahtumiin nähden maali oli jopa ansaittu kotijoukkueen osalta.

Maalin jälkeen TPS:llä oli muutama hyvä paikka lisätä vielä johtoaan. Paras niistä tuli Pajuniemelle, joka melkein pääsi puttaamaan TPS:n jo kahden maalin johtoon, mutta takatolpalta Joonas Jalvanti pelasti tämän yrityksen, joten kolmanteen erään lähdettiin 1−0-lukemissa.

Päätöserässä nähtiin tarkkaa pelaamista, eikä kumpikaan joukkue juurikaan päässyt maalipaikoille. Pelicans sai erän loppua kohden painetta turkulaisten päätyyn TPS:n puolustaessa johtoaan. Yksi todella iso mahdollisuus tasoittaa ottelu tuli Kangasniemelle, mutta Andrei Karejev TPS:n maalilla otti ison torjunnan.

Pelicansin loppukiri koki ison kolauksen, kun joukkueen kapteeni Hannes Björninen komennettiin vielä viimeisellä minuutilla rangaistusaitioon hyökkäyspäädyn kampituksesta. TPS iski vielä tyhjiin 2−0-loppulukemiksi. Maalintekijänä oli Pajuniemi, ja tähän syöttöpiste merkattiin Pärssiselle.

TPS korjasi ottelusta 2−0-voiton, ja näin turkulaiset tasoittivat ottelusarjan 1−1:een. Hommat jatkuvat jo torstaina Lahdessa, jossa pelataan ainakin kaksi seuraavaa joukkueiden ottelua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo