Repo iski kiekon kolmesti TPS:n verkkoon, Tammela ja Hakulinen iskivät nyrkit toistensa kasvoihin

LIIGA / Raportti
Sebastian Revolla oli perjantaina aihetta tuuletuksiin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lukko ja erityisesti hyökkääjä Sebastian Repo näytti, miksi se liitää niin kovassa voittoputkessa. Toisaalta TPS:n alavireisyys ei ollut tähän paikkaan omiaan auttamaan turkulaisia kamppailussa pisteistä.

Ylemmän pudotuspeliviivan tuntumassa sijoista kamppailevat TPS ja Lukko kohtasivat Turussa perjantain iltapäiväkamppailussa. Viime kauden finaaliparista vierailija oli paremmalla jalalla liikkeellä. Anrei Hakulisen 4−1-osuma oli malliesimerkki siitä, kun Lukko-hyökkääjä purjehti Ruben Rafkinin ohi maalintekoon.

Lopulta Lukko lasketteli vakuuttavaan voittoon turkulaisista, vaikka myös TPS:llä oli omat paikkansa maalintekoon. Tuloksen myötä raumalaiset venyttivät historiallisen voittoputkensa jo 12:een peräkkäiseen voitto-otteluun.

Repo hattuili jälleen TPS:ää vastaan

Kotijoukkue pääsi heti ottelun alkuun pelaamaan kahdesti peräkkäin ylivoimalla, mutta Lukon hyvä alivoimapelaaminen oli uomissaan myös näissä tilanteissa. Myös hallitseva mestari sai jo avauserän alussa ylivoimapaikkansa, eikä jättänyt sitä käyttämättä − Sebastian Repo kiskaisi rannekudin ohi Andrei Karejevin hienon kuvion päätteeksi.

Kun TPS ei pysynyt jäähyaitiosta poissa myöhemminkään, iski Repo raumalaiset jo kahden maalin johtoon. Hattutemppu ennen erätaukoakin oli jo lähellä ja se tuli täyteen lopulta toisen erän alkumetreillä.

Repo iski perjantaina TPS:n verkkoon uransa toisen hattutempun. Ensimmäinen syntyi niin ikään turkulaisia vastaan 4. tammikuuta 2020.

Erikoistilanteiden sävyttämä ottelu

Kaksi kolmesta Revon iskemästä osumasta syntyi ylivoimalla ja TPS:n kavennus 1−3:een ei jäänyt paljon vajaaksi, sillä Lukon jäähypenkki ehti tyhjentyä vain kymmenen sekuntia ennen kuin Jack Rodewald napautti kiekon ohi maalivahti Artjom Zagidulinin. Toisessa erässä Rodewald löysi myös maalinkulmalta hänen osumansa syöttäneen Mitch Hultsin, joka ei kuitenkaan onnistunut puttaamaan kiekkoa sisään.

Yhteensä ottelussa vihellettiin 11 kaksiminuuttista. Myös Hakulisen osuma syntyi erikoistilanteesta, vaikkakaan kyseessä ei ollut perinteisesti kuvion kautta rakennettu ylivoimamaali, vaan komea yksilösuoritus suoran hyökkäyksen päätteeksi.

Päätöserässä TPS ei saanut mainittavaa kiriä aikaiseksi. Tolppien välissä Karejev teki tilaa Eetu Anttilalle. Päävalmentaja Jussi Ahokkaan peliliike ei piristänyt kenttäpeliä, vaikka Elmeri Eronen kilauttikin tolppaa Zagidulinin takana. Jonne Tammela ja Hakulinen pudottivat vielä hanskansa kamppailun loppuhetkillä ja lähtivät iskujenvaihdon jälkeen suihkun puolelle.

Julius Mattila epäonnistui vielä viimeisellä minuutilla rangaistuslaukauksesta. Kumpikin joukkue jatkoi perjantain ottelun myötä siihen suuntaan, johon oli jo menossakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo