Lukon virheetön rutiini taas liikaa TPS:lle, mestaruus on katkolla tiistaina Turussa

LIIGA / Raportti
Robin Press ujutti illan avausosuman.
Kuva © Timo Savela

Totta se on. Lukon pelaajien ja valmentajien lausunnot eivät ole olleet pelkkää kiekkojargonia, kun he ovat toistuvasti korostaneet oman pelin jauhamisen riittävän. Vankkumaton luotto pitkään hiottuun pelitapaan ja sen tinkimättömään toteutukseen kantaa hedelmää Liigan finaalisarjassa – kuin väkisin.

Maanantai-iltana tyhjyyttään kumisseessa Turkuhallissa nappasi 3–1-voitolla kotiedun takaisin itselleen – ja mestaruuden katkolle tiistaille. TPS oli jäädä toistamiseen perättäin maaleitta, ainoa särö raumalaisten esitykseen tuli yhdeksän sekuntia ennen loppua. 

Kolmas koitos noudatteli monella tapaa jo tutuksi käynyttä kaavaa. Lukko otti hallintaa vahvalla kiekollisella pelaamisellaan, kotihallistaan uutta virtaa ammentanut TPS vastasi entistä väkevämmällä taistelulla ja kovalla vauhdilla. Ottelusarjan panosten ja intensiteetin kiristyminen ei välttämättä näkynyt pelin tason kohentumisena: kovavauhtisessa avauserässä viisi enemmän tai vähemmän huolimatonta rangaistusta ja kuudes vielä kohtalokkaampi sekoilu.

Lukko otti etulyöntiaseman itselleen avauserän epätodennäköisimmässä paikassa. Kahden perättäisen raumalaisjäähyn ansiosta TPS:lle oli mahdollisuus kääntää ottelun kulkua itselleen edulliseksi, mutta Lukko iskikin vajaalla.

Julius Mattila kirmasi läpiajon kotijoukkueen huolimattoman kiekonsiirtelyn seurauksena ja koukkimisen jälkeen tuloksena oli rangaistuslaukaus. Tähtipuolustaja Robin Press viimeisteli soololuistelunsa päätteeksi avausosuman tyylikkäällä rystynostolla ohi Karri Rämön.

Toinen erää tarjosi raakaa taistelua, laadusta tinkien. Kummankin joukkueen pelistä tuntui kaikkein paras terä taittuvan äärimmäisen tasaisessa väännössä. Ottelusarjan toistaiseksi vaisuimmasa erässä nähtiin maalipaikkojen sijaan lähinnä halailua ja kuumia tunteita. Erän mainittavimmat tapahtumat olivatkin pariin otteeseen nujakoinnista jaetut pikkurangaistukset.

Ottelusarjan maalivahteja kelpaa kehua tiistai-illankin osalta, mutta tosi asiassa kummallakin joukkueella useimmiten vaikeuksia päästä edes hyvälle maalintekosektorille, puhumattakaan laadukkaiden laukausten saamisesta maalille saakka. Lepsusta puolustamisesta valmentajien ei omiaan tarvinnut moittia.

Päätöserässä TPS ei millään muotoa osoittanut taipumisen merkkejä tai pudonnut raumalaisten kyydistä. Mustapaidat yrittivät rajulla taistelulla painaa peliä Lukko-päätyyn, mutta edes pitkien hyökkäyksien päätteeksi vierasjoukkueen maalin eteen oli vaikeaa päästä muutoin kuin onnen saattelemana. Pientä harmiteltavaakin jäi illan hämäriin, Henrik Larsson tuhrasi paluukiekosta siunaantuneen avopaikan ja Mikael Pyyhtiä kilautti Lukko-maalin tolpan ulkoreunaa.

– Puolustusvoittoinen peli meiltä ja niin sanottu likainen vierasvoitto. Lassi oli uskomaton taas maalilla ja kyllä pitää huomenna meidän pysyä vähän enemmän kiekossa hyökkäyspäässä niin ollaan vahvoilla, puolustaja Vili Saarijärvi summasi taistoa CMoren tv-haastattelussa.

Palloseuran hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia Sebastian Repo ja Pavol Skalicky kävivät sinetöimässä vierasvoiton iskemällä kiekon kahdesti tyhjään maaliin. Turkulaisittain laiha lohtu oli Lassi Lehtisen nollapelin pilannut Aarne Intosen maali loppusekunneilla.

– Erittäin kova peli, parannettiin muttei tarpeeksi. Lukko on erittäin hyvä joukkue ja voitti tänään. Huomenna on uusi koitos, pettynyt TPS-luotsi Raimo Helminen sanaili.

Kotijoukkue esiintyi tasolla, joka olisi kotimaan jäillä monena iltana riittänyt voittoon. TPS pelasi hyvin. Lukko vain pelasi piirun verran paremmin, vieraat tekivät pieniä voittavia asioita kiekon kanssa ja ilman kiekkoa hieman turkulaisia paremmin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo