TPS sai alaketjuilta kaivattuja onnistumisia - toisen erän tehohetki takasi voiton turkulaisille

LIIGA / Raportti
TPS:n kultakypärä Zach Budish avasi turkulaisten maalihanat heti TPS-valmentaja Kalle Kaskisen ajassa 03.32 ottamaa aikalisää seuranneessa vaihdossa.
Kuva © Timo Savela
TPS ja KooKoo tarjosivat turkulaisyleisölle maalirikkaan ottelun, jossa TPS oli vahvempi toisen erän tehohetkensä avulla. TPS iski toisessa erässä viiteen minuuttiin kolme maalia ja nappasi ajoittain kuumaksi käyneen ja tuomareiden otteesta karanneesta ottelusta pisteet lukemin 4−3.
Lähtökohdat 

Kotijoukkueen lähtökohdat otteluun eivät olleet parhaat mahdolliset. Edellisessä ottelussa tuli voittolaukausten jälkeen nihkeällä pelaamisella tappio sarjajumbo Ässille.

Sairastuvalla oli liuta kärkipään miehiä, kun sivussa olivat Ilari Filppula, Simon Suoranta, Lauri Korpikoski sekä erinomaisen alkukauden pelannut Otto Nieminen. Lisäksi Kaapo Kakko ja Olli Kaskinen olivat alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana.

Maalivahtipelaaminen 

Norjalaisvahti Henrik Haukeland sai torjuntavuoron TPS:n maalilla Rasmus Tirrosen avatessa luukkua.

Haukeland olisi voinut parhaana päivänään torjua vieraiden kahdesta ensimmäisestä ainakin toisen, vaikka Toni Kähkösen rannelaukaus heilahtikin aivan yläkulmaan ja Anrei Hakulinen pääsi iskemään vailla vartiointia ylivoimahyökkäyksestä KooKoon toisen maalin.

Vieraiden kolmannessa maalissa Haukelandin ja TPS-puolustuksen kemiat eivät toimineet ja Kähkönen lakaisi irtokiekosta illan toisen osumansa.

Norjalaisvahti keräsi itsensä hyvin, mutta ei varmasti ole täysin tyytyväinen iltapuhteeseensa.

Puolustuspelaaminen 

Turkulaisten perisyntinä on viime aikoina olleet purkukiekkojen huolimattomuus. Myös perjantaina kouvolalaiset saivat pitkiä myllytyksiä TPS:n alueelle, kun purut olivat löysiä ja huolimattomia.

TPS on viime aikoina puolustanut tuloksellisesti hyvin, mutta tässä ottelussa merkkausvirheitä ja kiekollista huolimattomuutta oli liiaksi turkulaisten tekemisessä.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS:n hyökkäyspelaamista on perjantain ottelussa hankala kehua. Parannusta viime otteluihin oli kuitenkin havaittavissa varsinkin viimeistelyssä. On kuitenkin todettava, että TPS:lla oli paikkoja lyödä kiekko vielä useampaankin kertaan KooKoon maaliin esimerkiksi lukuisista ylivoimahyökkäyksistä.

Puolustaja Lucas Ekeståhl-Jonsson pohjusti nousuillaan turkulaisille kaksi maalia ja oli muutenkin vaarallinen hyökkäyspäässä.

Erikoistilanteet 

Kotijoukkue pääsi ottelussa kahdesti ylivoimalle. Ensimmäisen ylivoiman aikana Lauri Pajuniemi ampui irtokiekon rystypuolelta maaliin, mutta ottelun tuomaristo hylkäsi osuman hieman kyseenalaisesti maalivahdin häirintään vedoten.

Toisella ylivoimallaan TPS sai kiekon hyväksytysti maaliin, kun suoran hyökkäyksen päätteeksi Patrick Björkstrandin tarkka rannelaukaus viuhui KooKoo-maalin yläkulmaan.

Alivoimalle turkulaiset joutuivat vasta kun peliaikaa oli jäljellä hieman yli minuutti. KooKoo ei onnistunut käyttämään tilaisuuttaan ylivoimalla.

Lähtökohdat 

KooKoo nappasi edellisessä ottelussaan kolme pistettä, kun SaiPa kaatui Kouvolassa lukemin 1−0. Tätä ennen joukkue oli voittanut ainoastaan kertaalleen viimeisten yhdeksän ottelun aikana.

Myös KooKoo kärsi lukuisista poissaolijoista, kun peräti yhdeksän pelaajaa puuttui kokoonpanosta. KooKoolle iloa toi kapteeni Toni Kähkösen paluu pelikentille.

Maalivahtipelaaminen 

KooKoon maalilla pelasi joukkueen ykkösmaalivahti Juha Järvenpää. Porilaislähtöinen veräjänvartija oli ottelun maalivahdeista huomattavasti työllistetympi, eikä KooKoo maalivahtiinsa perjantaina kaatunut, sillä kouvolalaisten puolustus jätti maalivahtinsa turhan yksin maaliin johtaneissa tilanteissa.

Puolustuspelaaminen 

KooKoon puolustuspelaaminen kesti kasassa joten kuten yhden erän ajan. Toisessa erässä vieraat tarjosivat kotijoukkueelle paljon ylivoimahyökkäyksiä ja lukuisia muita maalipaikkoja virheillään.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoo sai tähän otteluun takaisin yhden ottelun pelikiellon jälkeen kultakypäränsä Malte Strömwallin sekä Toni Kähkösen. Kähkönen painoi pelivälineen heti paluuottelussaan kahdesti uuniin, mutta Strömwall ei päässyt parhaaseen teräänsä.

KooKoon hyökkäyspelaaminen ja varsinkin pitkät hyökkäykset rullasivat aluksi mukavasti, mutta hyökkäyspelaaminen hyytyi ottelun loppua kohden. Kouvolalaiset lepäsivät liiaksi Strömwallin, Kähkösen sekä Miikka Pitkäsen muodostaman ykkösnyrkkinsä varassa.

Erikoistilanteet 

KooKoo pääsi kokeilemaan ylivoimaansa ottelussa ainoastaan kertaalleen, kun pelikellossa oli hieman yli minuutti. Ylivoima jäi kuitenkin pahasti piippuun, eikä KooKoo onnistunut tasoittamaan ottelua miesylivoimalla.

Alivoimalle vieraat joutuivat ottelussa kahdesti ja toisella kerralla kotijoukkue onnistui ylivoimallaan.

Erikoista 

Ajoittain varsin kuumaksi äityneessä ottelussa jaettiin ainoastaan kolme kahden minuutin rangaistusta. Ottelu ei tuntunut olevan tuomariparin Timo Favorin-Jari-Pekka Pajula hallinnassa kuin ensimmäisen erän ajan.

Ottelun ratkaisu 

TPS kiri KooKoon kahden maalin johdon nopeasti kiinni ja meni ohi toisen erän tehohetkensä aikana. Björkstrand, Liigauransa avausmaalin tehnyt Joonas Savolainen sekä Hannu Kuru iskivät maalit mieheen ja nostivat TPS:n johtoon ja lopulta voittoon asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo