KooKoo piti TPS:ää pilkkanaan ja marssi pudotuspeleihin

LIIGA / Raportti
KooKoo-kapteeni Heikki Liedes merkkautti tehot 2+1 ja johdatti joukkueensa pudotuspeleihin.
Kuva © Tiia Mahkonen
KooKoo murskasi Turun Palloseuran lauantai-iltana Turkuhallissa lukemin 3–7. Kouvolalaisten voitto tarkoittaa sitä, että KooKoo pelaa tänä keväänä Liigan pudotuspeleissä.

KooKoo oli tyly vieras TPS:ää vastaan lauantai-iltana voittaen ottelun lukemin 3–7. Liigan jännittävä päätöskierros sai kouvolalaisten kannalta onnellisen lopun, kun KooKoo eteni voitolla pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

Ensimmäisellä kierroksella KooKoon matka käy Ouluun Kärppien vieraaksi, joka hävisi tylysti Jukureille lukemin 2–6. Lauantai-illan ottelun ratkaisijaksi muodostui KooKoo-kapteeni Heikki Liedes, joka merkkautti voitossa tehot 2+1.

Ottelun avausmaali oli Mikael Pyyhtiän käsialaa. Terävä rannelaukaus ohitti KooKoo-vahti Oskari Setäsen jo kertaalleen, mutta kimposi tolpasta ulos. Toisella yrityksellä Pyyhtiä sai kiekon rautojen väliin siirtäen isännät maalin johtoon.

Turun miltei 6700-päinen yleisö ei saanut nauttia johtoasemasta edes kolmea minuuttia ylivoimastakaan huolimatta. Antti Tuomiston heikko syöttö alaspäin ei tavoittanut Pyyhtiää, ja läpiajoon karannut Liedes tasoitti ottelun erinomaisella viimeistelyllä.

KooKoon hurja pudotuspeli-kiri sai vettä myllyyn vain kaksi minuuttia myöhemmin, kun Axel Ottosson iski vieraat johtoon ilahduttaen vankoin joukoin paikalle saapuneita vieraskannattajia. Tilanne tarkastettiin videolta, kun Liedes seisoi tilanteessa maalivahdin alueella. Kontaktia kiekkoon eikä maalivahtiin nähty, ja Ottosson sai pitää kauden yhdennentoista osumansa.

Ruotsalaishyökkääjä kunnostautui myös toisessa päässä rikottuaan TPS-kultakypärä Arttu Ilomäkeä. Tilanteesta seuranneessa rangaistulaukauksessa Ilomäki yritti forsbergiä, mutta Setänen pysäytti yrityksen.

Tilanne kääntyi Palloseuran kannalta vain huonommaksi, kun Liedes iski KooKoon jo 1–3-johtoon TPS-kapteeni Juhani Jasun istuttua rangaistusaitiossa. Osuman myötä Liedes sai kaudella 20 maalia täyteen jo toista vuotta peräkkäin. Erätauolle lähdettiin näin ollen KooKoon kahden maalin johdossa.

Luokaton TPS päästi kolme ennen heräämistä

Turkuhallin jäälle saapui toiseen erään vain vierasjoukkue. TPS pelasi erän alun äärimmäisen lepsusti, ja KooKoo meni menojaan kohti pudotuspelejä. TPS-vahti Eetu Anttila ei saanut mitään kiinni, kun Teemu Rautiainen, Juho Rautanen ja Leevi Aaltonen iskivät vuorotellen kolme maalia viiden minuutin sisällä, ja kotijoukkue näytti täysin voimattomalta.

Samaan aikaan Tampereella pelattu Ilves-HPK-ottelu eteni jatkoajalle, joka varmisti sen, että KooKoo jatkaa kauttaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Synkän hiljainen Turkuhalli täyttyi vieraskannattajien "Kiitos Ilves"-huudoista. 

TPS sisuuntui vasta vieraiden kuudennesta maalista, ja Palloseuran peli piristyi huomattavasti. Erän lopulla Sebastian Stålberg loi isännille pienen toivon kipinän loppukiristä kaventamalla ottelun lukemiin 2–6. Alkuerän nukahdus antoi isännille kuitenkin massiivisen työn kolmanteen erään.

KooKoo marssi pudotuspeleihin

Toisesta erästä oppineena TPS aloitti kolmannen erän vahvasti. Uudella ilmeellä liikkunut Palloseura sai uutta virtaa ensimmäisellä minuutilla, kun Jonne Tammela käynnisti isäntien loppukirin. Tammelan maalista vain hetkeä myöhemmin TPS sai ylivoimamahdollisuuden, mutta ei onnistunut iskemään erän toista kavennusmaalia.

Palloseuran pieni toivonkipinä säilyi kuitenkin noin kahdeksan minuutin verran, kunnes vieraiden Samuli Ratinen iski tulostaulun tilanteeksi jo 3–7. Lisämaaleja ei Turkuhallin ilta tarjonnut, ja kymmenen maalin koitos päättyi KooKoon murskavoittoon.

Voitto, sekä HPK:n tappio tarkoittivat sitä, että KooKoo eteni viimeisenä joukkueena pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Tuleva pudotuspelikevät on kouvolalaisseuralle kolmas perättäinen. 

TPS sai lisää ikäviä uutisia ottelun aikana, sillä Ässien voitettua oman ottelunsa lauantaina alkaa joukkueiden keskenäinen pudotuspelisarja maanantaina Porista. 

Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ohjelmat:

ma 13.3 klo 18.30 Kärpät-KooKoo
ma 13.3 klo 18.30 Ässät-TPS

ti 14.3 klo 18.30 KooKoo-Kärpät
ti 14.3 klo 18.30 TPS-Ässät

to 16.3 klo 18.30 Kärpät-KooKoo (tarvittaessa)
to 16.3 klo 18.30 Ässät-TPS (tarvittaessa)

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo