Voittoletkassa kiitänyt JYP ei ollut parhaimmillaan Turussa – TPS voittoon nelosketjun voimin

LIIGA / Raportti
Jonne Tammela teki ottelun avausmaalin kahden minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS oli JYPiä vastaan virtaa täynnä alusta asti ja otti ansaitun voiton kotikaukalossaan lukemin 3–2.

Keskiviikkoillan kamppailu Turussa päättyi kotijoukkueen voittoon. Energinen TPS nollasi JYPin vahvavireisen ylivoiman. Ottelun vahvimman suorituksen esitti TPS:n nelosketju, joka onnistui tekemään kaksi hienoa maalia ja oli muutenkin näkyvä läpi ottelun.

Turkulaiset tulivat ottelun alkuun virtaa täynnä ja löivät alkutahdit heti kahden minuutin pelin jälkeen. Jonne Tammela iski avausmaalin JYPin puolustuksen ollessa horroksessa. JYP tasoitti ottelun hetkeä myöhemmin hieman helposti uponneen Tobias Winberg osuman myötä.

Tasoituksen sekä ylivoimien avulla JYP sai pelistä hiukan paremmin kiinni. JYPille aukesi erikoistilanteiden jälkeen kenttämestarin erikoisella hyvä maalipaikka, mutta vieraat eivät onnistuneet tekemään johtomaalia. Ongelmia aiheuttanut kulmapleksi korjattiin, ja ottelu sai jatkua.

TPS pääsi toisessa erässä hyvän liikkeen myötä pitkiin hyökkäyksiin, mutta JYP puolusti tiiviisti ja onnistui melko hyvin pitämään turkulaiset pois vaarallisilta tonteilta. Lähimpänä maalia oli TPS:n Martin Johansson, joka laukoi ylärimaan.

Ottelussa todistettiin jo toista kenttämestarin erikoista, joka kimposi puolestaan kohti Veini Vehviläisen maalia. Tästäkään ei osumaa syntynyt.

Toisessa erässä nähtiin myös mielenkiintoinen jäähy, kun TPS:n kultakypärä Anthony Rech onnistui ottamaan aloitustilanteessa laitahyökkääjän paikalta pelin viivyttämisestä rangaistuksen. TPS-valmentaja Jussi Ahokas kävi tämän jälkeen keskustelun tuomari Aleksi Rantalan kanssa, eikä ollut tyytyväinen tuomioon.

Kotijoukkueen vahva alku

Turkuhallissa Pink Panther muuttui Hunajataan heti kolmannen erän alussa, kun turkulaiset siirtyivät ottelussa videotarkistuksen jälkeen 2–1-johtoon. Asialla oli jo toistamiseen vahvasti esiintynyt TPS:n nelosketju ja tarkemmin Topias Haapanen.

Kotijoukkue karkasi nopeasti jo kahden maalin johtoon Johanssonin onnistuttua. JYP lähti hakemaan kavennusta ja juuri kun sitä vähiten odotti, Severi Lahtisen hyvän haaston seurauksena Jerry Turkulainen puttasi päätykiekosta osuman.

JYP onnistui saamaan muutaman laukauksen ilman maalivahtia, mutta voitto meni ansaitusti TPS:lle. Turkulaiset onnistuivat katkaisemaan oman tappioputkensa. Samalla vahvasti esiintynyt JYPin maalivahti Vehviläinen koki kauden ensimmäisen tappionsa Liigassa.

Joukkueiden seuraavat ottelut sijoittuvat perjantaille. TPS suuntaa Kuopioon, JYP puolestaan saa vieraakseen KooKoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo