Kun et itse tee, kaveri tekee − Petrus Palmu kaatoi aneemisen hurrikaaniryhmän

LIIGA / Raportti
Palmu huudatti turkulaisyleisöä.
Kuva © Timo Savela
Monen avainpelaajan poissaolosta kärsinyt JYP ei pystynyt haastamaan TPS:ää Turussa. Petrus Palmu oli kapellimestarina isäntien 4−1-voitossa.
Lähtökohdat 

TPS saapui keskiviikon koitokseen hyvävireisenä. Kuuden ottelun pisteputken aikana oli tullut vain yksi jatkoaikatappio. Tämän lisäksi turkulaisten kokoonpano vahvistui merkittävästi, kun Ilkka Heikkinen, Simon Suoranta sekä maalivahdit Henrik Haukeland ja Rasmus Tirronen palasivat käyttövahvuuteen. Voitolla TPS nousee sarjataulukossa ohi Tapparan toiselle sijalle.

Maalivahtipelaaminen 

Haukeland palasi TPS-maalille lähes kuukauden tauon jälkeen. Otteet olivat läpi ottelun hieman haparoivia, kun kiekot putoilivat ja elekieli ei huokunut täyttä luottamusta. Tilannetta ei helpottanut se, että työmäärän puolesta iltaa ei voi sanoa kovin kiireiseksi.

Puolustuspelaaminen 

Avauserässä isäntien viisikko oli melko levällään, mikä avasi JYPille teräviä vastahyökkäysmahdollisuuksia. Pelin edetessä pakka kuitenkin tiivistyi. Tähän päälle TPS oli merkittävästi aloitteellisempi, minkä takia peli oli pitkiä pätkiä kotijoukkueen hyökkäysalueella, kaukana omasta maalista.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäysten rakentelu oli pitkälti yksilöiden varassa, kun viisikot eivät olleet tiiviitä. Pelin edetessä päätykiekot alkoivat kääntyä TPS:n eduksi, mikä mahdollisti pitkiä hyökkäyksiä. Laadukkaita maalipaikkoja ei ollut rajattomia määriä, mutta viimeistely oli tehokasta.

Suurin hahmo turkulaisten hyökkäyksessä oli tehot 1+2 iskenyt Petrus Palmu. Myös Lauri Pajuniemi väläytteli pirteitä otteita yksilötaidollaan ja viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.

Erikoistilanteet 

TPS:n alivoiman aktiivisuus tuotti sen, ettei JYP päässyt kertaakaan alueelle sisään. Ylivoima oli melko yksinkertaista, mutta tuotti tarvittavan tuloksen.

Lähtökohdat 

JYPin puolella poissaolijoiden lista oli päinvastainen, kun poissa olivat muun muassa Juha-Pekka Hytönen, Jani Tuppurainen sekä Roni Allén. Näin paikka aukesi kauden ensimmäisen Liiga-pelinsä pelanneelle Matias Mustoselle ja viimeksi lokakuussa kentällä nähdylle Jaakko Jokiselle. Pisteiden arvo on erittäin korkea, sillä JYP taistelee kymmenennestä sijasta.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Laurikainen otti varmoja koppeja kahden erän ajan. TPS:n toisessa maalissa Laurikainen lopetti pelaamisen liian aikaisin. Oli silti jälleen vahti, joka pelinkuvan nähden antoi mahdollisuuden voittaa.

Puolustuspelaaminen 

Erityisesti avauserässä JYP oli todella terävä kaksinkamppailuissa ja piti puolustusalueella ykkössektorin puhtaana turkulaisista. Kun pelin edetessä jyväskyläläisten otteet olivat edelleen selviytymispainotteisia, virheiden aika oli vain kysymysmerkki. Näitä JYP tekikin kaksi kappaletta peräjälkeen, mikä osaltaan mahdollisti TPS:n karkumatkan.

Hyökkäyspelaaminen 

Avauserän vastahyökkäysten jälkeen JYPillä ei ollut hyökkäyssuuntaan käytännössä mitään annettavaa. Hyökkäyksiinlähdöt olivat rakenteeltaan köyhiä ja mahdollisuus hyökätä tuli usein pitkän puolustamisen jälkeen. Päätykiekot mahdollistivat nopeita pyrähdyksiä alueella, mutta Haukelandin iltapuhde jäi melko keveäksi.

Erikoistilanteet 

Ylivoima oli heikkoa. Alivoimalla mentiin jälleen melko riskaabelilla taktiikalla, kun vetopaikka oli jatkuvasti auki joko painottoman puolen b-pisteellä tai viivassa. Pääsääntöisesti JYP onnistui pitämään TPS:n vedot pois ykköspaikoilta, mutta toisessa erässä Palmulle aukesi liikaa tilaa.

Erikoista 

Jukka Ahvenjärvi sai viime viikolla tulikasteensa Liiga-päävalmentajana. Sport-ottelun jälkeen TPS-ottelussa Ahvenjärvelle tuli toinen ottelu Liiga-päävalmentajana, kun Risto Dufva oli jälleen poissa JYPin penkin takaa.

Kaapo Kakolla puolestaan oli juhlapäivä, kun nuori tähti täytti 18 vuotta.

Ottelun ratkaisu 

Päätöserään lähdettiin 1−1-tilanteessa. JYP tuli erään jarrupoljin pohjassa ja ottamaan vastaan TPS:n vyörytystä. Kärsivällisen puolustuspelin keskellä Jake Newton karkasi läpiajoon, mutta ei onnistunut tekemään maalia. Tästä minuuttia myöhemmin TPS oli karannut jo 3−1-johtoon Aleksi Salosen ja Teemu Väyrysen osumilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo