TPS:n parjattu ylivoima ratkaisi pisteet turkulaisille − Kosmachukille hattutemppu

LIIGA / Raportti
Scott Kosmachuk oli ottelun hahmo tapaninpäivänä.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS ja Ilves ottelivat tapaninpäivänä yhdenvertaisuuden puolesta. TPS voitti ottelun 4-1.

TPS ja Ilves tulivat ottelun ensimmäiseen erään hyvällä taisteluilmeellä. Molemmilla joukkueilla oli omat hyvät maalipaikkansa, mutta kumpikaan ei niitä kuitenkaan saanut hyödynnettyä. Ilves pääsi yrittämään maalintekoa kahdesti ylivoimalla, mutta TPS:n uhrautuvainen alivoima sai pidettyä sen aisoissa.

Toisessa erässä TPS:n Scott Kosmachuk pääsi huudattamaan kotiyleisöä kahdesti ylivoimalla. Kosmachuk oli viimeksi TPS:n kokoonpanossa marraskuun 4. päivä, jolloin joukkue kohtasi kotonaan Helsingin IFK:n. Maalit tekivät varmasti hyvää muutenkin tehottomuudesta kärsineelle hyökkääjälle. Kolmannessa erässä Kosmachuk viimeisteli vielä hattutempun täyteen.

Ilveksen Tommi Tikan tekemä kavennusmaali oli vieraille lopulta laiha lohtu, sillä kotijoukkueen kultakypärä Aarne Intonen laittoi hetkeä myöhemmin kiekon tyhjään Ilves-maaliin. 

Parjattu ylivoima tehokkaana

TPS:n ylivoima on saanut runsaasti ansaitusti kritiikkiä syyskaudella, sillä se on ollut Liigan tehottominta. Viime peleissä TPS on kuitenkin löytänyt lääkkeitä maalintekoon myös ylivoimalla.

Ilvestä vastaan tehokkaalla ylivoimalla kotijoukkue pystyi ratkaisemaan kolme pistettä itselleen. Ylivoiman kapellimestarina hääri kapteeni Lauri Korpikoski, joka syötti molemmat ylivoimamaalit. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo